Skip to main content

Särkisalossa ideoitu sarjakuva julkistetaan New Yorkissa

New Yorkissa  julkistetaan tänään sarjakuva, jonka tarina vie syvälle scifin, fantasian ja supervoimien maailmaan.
Mandala- sarjakuvan juurista yksi osuu myös eteläiseen Saloon.

Mandalan takana on Kaliforniassa vuonna 2007 perustettu monimediastudio Big I Group, jonka yksi perustajajäsen on Särkisalossa asuva Albion Butters.  Hänen tittelinsä on Chief Creative Officer ja hän on ollut mukana kehittelemässä kirjan juonta.
 – Kun tarina oli valmis, palkkasimme ammattipiirtäjät ja taiteilijan viimeistelemään varsinaisen kirjan, Butters kertoo.

Ulkoisesti kirja onkin näyttävä ja tyyliltään sukua esimerkiksi Marvelin sarjakuville.

Mandalan ensimmäinen osa julkistetaan Comic Con-messuilla New Yorkissa.  Kirja tulee myyntiin myös Dark Horse- sarjakuvakustantamon listoille digijulkaisuna.     Dark Horse julkaisee kuusi ensimmäistä osaa kokoelmana ensi keväänä.  
– Paitsi sarjakuva, Mandalasta tehdään myös peli, joka pyörii Facebookissa, kertoo Butters.

Pelin perusidea on yksinkertainen, siinä liitytään johonkin 12 ”klaanista”, joilla jokaisella on oma tapansa maailman pelastamiseksi.    Pelaajat jakavat peliä ja tavoitteena on, että 144 000 ihmistä olisi mukana. Kun tavoite on täynnä, voittavan klaanin pelaajat saavat valita jonkun todellisen yhteisön joka saa rahapalkinnon.
– Jonkun yhteisön, joka todellisuudessakin tekee töitä sen eteen, että maailma olisi vähän parempi paikka, Albion Butters muistuttaa.
Hän paljastaa kirjan ja pelin olevan vain alku; iso haave on se, että Mandala päätyisi aikanaan Hollywood-elokuvaksi.

Facebookissa yhteisösivun osoite on https://www.facebook.com/enterthemandala

Jaa artikkeli: