Särkisalokodin toiminta saa Salon kaupungilta 45 000 euron avustuksen. Summa sisältyy valtuuston maanantaina hyväksymään talousarvioon. Toista samansuuruista avustusta on haettu Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Stealta. Stea hallinnoi Veikkaus Oy:n pelituotoista jaettavia avustuksia.
–Kaupungin avustus oli erävoittokuponki, iloitsee Yhres-hankkeen projektikoordinaattori Päivi Lindeman.
–Kaupungin tuellakin taataan jo toiminnan jatkuminen ja ainakin osa-aikainen työntekijä. Yhres-toiminta jatkuu, vaikka hanke varsinaisesti loppuu. Varmasti jotain uuttakin toimintaa kehitellään, Lindeman sanoo.
Stean rahoituspäätöstä odotellaan aivan lähipäivinä.