Skip to main content

Salon valtuusto haluaa Perniön yhteiskoulun täyteen

Salon valtuusto pisti pisteen keskustelulle Laurin koulun kohtalosta maanantaina.
Valtuusto päätti lakkauttaa koulun ja sanoi sanansa myös oppilassijoittelusta.  Simo Paassillan (sd) esityksestä päätösehdotuksesta otettiin pois lause, joka olisi ohjannut tiettyjen alueiden oppilaita jatkossa Perniön yhteiskouluun.
Paassilta esitti, että paikannimien tilalle laitetaan sen sijaan lause, jonka mukaan Perniön yhteiskoulun kapasiteetti pyritään käyttämään mahdollisimman täysimääräisesti hyväksi.  Hän perusteli muutosta sillä, että valtuuston tehtävä ei ole päättää oppilaaksiottoalueista.

Saija Karnisto (sd) oli aiemmin esittänyt, että Lauri jatkaisi edelleen Astrumin tiloissa, mutta Perniöön voitaisiin sijoittaa 60-70 oppilasta.
– On hullua, että meillä on Perniön yhteiskoulu vajaana, kun keskustan koulut pullistelevat, Karnisto totesi.

Ritva Sinervo (kok) oli Astrum-keskuksen jatkon kannalla. Hän arveli, että Perniötä voidaan tarvita siinä kohdassa, jos muissa keskustan kouluissa ilmenee ongelmia.
Opetuslautakunnan puheenjohtaja Sanna Lundström (kok) oli sen kannalla, että Lauri lakkautetaan ja että Perniöön hajasijoitetaan jonkin verran oppilaita. Hän pelkäsi, että pakkosiirrot Perniöön saavat aikaan kikkailua esimerkiksi osoitteiden kanssa, jolloin lapsi pääsisi johonkin muuhun kouluun. Lundström esitti näin, että lautakunnalle valmisteltu “malli 4” olisi ollut myös valtuuston päätös.

Marjatta Halkilahti (sit) olisi palauttanut koko asian uudelleenvalmisteluun.
Eeva Koskinen (vihr) torui käytyä keskustelua.
– Tässä kaupungissa ei ole ymmärretty, että ollaan yhtä kaupunkia. Tässä on syntynyt kauhea lietsonta.
– Perniön yhteiskoulu on hyvässä kunnossa ja silti siitä on saatu vanhempien puheissa viholliskoulu, jonne lapsia pakkomuilutetaan.

Valtuusto äänesti asiasta neljästi.  Paassillan esitys voitti Lundströmin äänestyksen 36-11 (4 tyhjää), Paassillan esitys pohjaesityksen 40-7  (4 tyhjää). Karniston esitys voitti Sinervon 30-20 (1t) ja Paassilta Karniston 28-22 (1 tyhjä).

Jaa artikkeli: