Skip to main content

Särkisalossa tehtiin esitys palveluiden saamiseksi yhden katon alle

Särkisalossa haluttaisiin saada kaupungin palveluita nykyistä enemmän yhden katon alle.  Uuden esityksen mukaan vasemmalla olevaan siipeen tulisi kirjasto ja palvelupiste sekä toiseen päähän vanhustentaloyhdistyksen hallinnoimia tiloja.  Oikealla etualalla olisi nuorisotila ja kansalaisopiston tiloja, taaempana päiväkoti ja pohjakerroksessa kuntosali.

Katto olisi Särkisalokodin kiinteistön katto, jonka alle tulisivat  kirjasto ja palvelupiste, nuorisotila ja kuntosali, samoin kansalaisopiston toimintoja ja rakennusvalvonnan vastaanotto.

Lisäksi samassa talossa jo toimiva päiväkoti saisi paremmat tilat ja keittiö otettaisiin käyttöön.

Asiasta tehtyä esitystä on puitu Salon kaupungin johtoryhmässä eilen.
Esityksen takana on koko joukko särkisalolaisia:  vanhustentaloyhdistyksen Maija Butters, entinen kunnallispoliitikko Katri Karimo, nykyinen valtuutettu Heikki Liede, entinen aluetoimikunnan jäsen Mirja Meriluoto,  varhaiskasvatuksen  Tapio Meriluoto ja kirjastosihteeri Irja Westberg.

Isossa kuvassa kyse on siitä, että Särkisalokodin kiinteistössä on tyhjillään valtavasti neliöitä, kun esimerkiksi kirjasto ja nuorisotila toimivat 50-luvulla rakennetussa terveystalossa, jonka tilat ovat epäkäytännölliset, ahtaat  ja loppuun kuluneet.

Heikki Liede muistuttaa, että tilojen muokkaamiseen on mahdollista ja jopa suotavaa hakea myös ulkopuolista rahoitusta.
–Varmasti esimerkiksi punttisalin tekemiseen olisi saatavana myös talkoolaisia, hän uskoo.
Yksi huoli on vanhustentaloyhdistyksen Puustelli-kiinteistöstä.  

Puustelli on Särkisalokodin kiinteistön kanssa samassa pihapiirissä ja siinä on kymmenen asuntoa ikäihmisille, jotka vielä voivat asua itsekseen.

Asunnoista on parhaillaan tyhjillään kolme, ja Särkisalossa uskotaan että Puustelli houkuttelisi joka asunnon täyteen jos mäellä olisi taas muutakin elämää.
–Yhteisöllisyys ja se turvan tunne ovat kuitenkin ikäihmisille tärkeitä asioita, sanoo Heikki Liede.

Jaa artikkeli: