Särkisalon entisen kunnantalon eteiseen ei tarvitse laskea jalkineitaan.
Puolisen vuotta sitten rakennuksen ostaneet Jyri ja Kirsti Menna antavat ymmärtää, ettei sisätilaremontin keskelle kannata vielä lähteä seikkailemaan sukkasillaan.
Paljon on tässä merenrantakiinteistössä tehty, mutta Mennojen mukaan paljon on vielä tekemättäkin. Alunperin kouluksi 1894 rakennettu talo taipuu monenlaiseen käyttöön, kun pinta-alaa on 445 neliötä.
– Pintaa on sen verran paljon, että pienimuotoinen nysvääminen on täällä unohdettava, Mennat sanovat.
Rakennuksen julkisivu on maalattu ja vaurioituneet listat korjattu. Jyri Menna koputtaa aiheestakin puuta: talo on peruskunnoltaan hyvä, eikä rossipohjastakaan löydy hometta.
– Tällä hetkellä palautamme tänne tulisijoja ja poistamme muovimattoja pois puulattian tieltä. Mitään sellaista, joka olisi tehty lastulevystä, ei tänne jää.
Virastokiinteistön muuttaminen ympärivuotiseen asumiseen soveltuvaksi kokonaisuudeksi ei ole aivan simppeli juttu, mikäli talossa halutaan säilyttää sen alkuperäinen luonne, tyyli ja henki.
Mennat ovat viettäneet pitkiä viikonloppuja Särkisalossa ja sanovat viihtyneensä erinomaisesti Saaristomeren rannikolla sijaitsevassa kirkonkylässä. Pysyvästi Särkisaloon he voisivat kenties muuttaa parin vuoden kuluttua.
Perheeseen kuuluu kaksi koiraa ja kolme täysi-ikäistä lasta, joista Tuuli Menna, 20, on naisten maajoukkuetason koripalloilija.
Koko juttu painetussa lehdessä