Särkisalon koulussa jatketaan ainakin yli vuodenvaihteen ajan muualla tehtyä ruokaa syöden.
Salon tekninen lautakunta käsitteli ravitsemuspalveluiden toimintasuunnitelmaa ja supistuksia kokouksessaan tiistaina.
Ensi vuoden tilanne näyttää ravitsemus- ja puhtaanapitopalveluiden johtaja Anu Sorvari-Happosen mukaan Perniön ja Särkisalon alueella vaikealta, sillä alueen laitoshuoltajien määrä on vähentynyt, samoin yksi keittiötyöntekijä on poistunut vahvuudesta.
Sorvari-Happonen katsoo, että 1-2 laitoshuoltajaa ja yksi keittiötyöntekijä olisi välttämättä saatava, jolloin Särkisalossa voitaisiin aloittaa jälleen ruoanvalmistus.
Ruoka Särkisaloon tulee parhaillaan yhteiskoulusta, jonka keittiö ruokkii myös yhteiskoulun oppilaat sekä Puolukkapuiston päiväkodin. Käytännössä urakka on nykyisillä työajoilla kolmelle työntekijälle liian iso.
Tekninen lautakunta päätti tiistaina kuitenkin siirtää asian seuraavan lautakunnan kokouksen käsiteltäväksi.
– Jos uusi lautakunta katsoo, että nykymallilla voidaan jatkaa, se päättää niin, toteaa hallintopäällikkö Eeva Koskinen.
Ravitsemuspuolella palkkamenot ovat noin puolet kokonaismenoista, puhtaanapidossa vielä enemmän.
Tänä vuonna alueen henkilöstömenot ovat ennusteen mukaan noin 9,7 miljoonaa euroa. Ensi vuodelle määrärahaa on myönnetty lähes 600 000 euroa vähemmän kuin toteutumaennuste on.