Tutkimus vaatii joskus muskeleita: Tapio Suominen ja Saija Saarni ovat juuri kiskoneet sedimenttikeräimen kahdeksanasteisesta
merivedestä. Seuraavaksi näyteputket tyhjennetään erillisiin astioihin, putket puhdistetaan ja keräin palaa syvyyksiin.
Tämä juttu tehtiin Kemiönsaaren luoteispuolella jonkin matkan päässä Kokkilan lossista.
Vuodet eivät ole veljeksiä, ainakaan kevätsäät. Saija Saarni istuu Busterin sivupenkillä Halikonlahdella lämpöhaalari päällään eikä siinä ole liikaa vaatetta.
Välillä tulee pohjoistuulen mukana veneeseen ja naamalle rippunen lunta ja räntääkin, paluumatkalla aurinkokin taas jo pilkahtelee.
Todennäköisyys puoltaa silti viileitä oloja; tämä venekunta eli Saarni ja veneen ratin takana istuva Tapio Suominen käyvät merellä keväällä ja toisen kerran syksystä.
Saarni on geologian tutkijatohtori Turun yliopistossa, Suominen tutkimusteknikko. Syy käydä vesillä on silkkaa tutkimusta: mitä menneiden ja tämän sukupolven tekemisiä merenpohja kätkee.
Puheena ovat mikromuovit, suurimmillaankin alle viiden millin kokoiset muovihituset – pienimmillään mikrometrien eli millin tuhannesosien kokoiset.
Mikromuoveja löytyy ihmisen kehostakin ja jopa verestä, nyt Saarnin tutkimushankkeen tavoitteena on selvittää mikromuovien kertymisnopeus vesistöissä ja laatia siitä aikanaan myös ennustemalli. Tietojen pohjalta tehdään myös arvio siitä, koska ekologisesti kestävät raja-arvot tulevat vastaan esimerkiksi jonkin lajin osalta.
Tutkimuksessa on Halikonlahdella ja Kemiönsaaren pohjois- ja itäpuolelle asetettu kaikkiaan 11 sedimenttikeräintä. Keräinten anti otetaan talteen keväällä ja syksyllä ja analysoidaan: millainen määrä ja mitä muovia keräimiin talven tai kesän aikana on mudan, kasvinjäänteiden ja muun kiintoaineen ohella kertynyt.
Eliöstä ja muoviroskan koosta riippuvat seuraukset: mikromuovi uhkaa ravintoketjua, jos se estää eläinplanktonia lisääntymästä. Isompi roska voi olla isommalle eläimelle syötynä kohtalokas.
Osa mikromuovista kulkeutuu luontoon tahattomasti esimerkiksi keinokuituvaatteista tai autonrenkaista tai kalaverkkojen kuluessa.
Saarni toteaa, että Halikonlahdella väistämättä näkyy myös maatalous ja sen käyttämät muovit. Mikromuoveja ei saa luonnosta pois, joten niiden pääsy vesiin pitäisi torpata aiempaa tehokkaammin.
Saarni miettii, että tarkoituksena ei ole suinkaan demonisoida sen paremmin maataloutta kuin muoviakaan, joka on ominaisuuksiltaan monessa tapauksessa verraton pakkausmateriaali.
Koko juttu 11.5. painetussa ja digilehdessä!
