Tervepä terve. Toimituksen lounaisaition viikkoaaria köhitään tässä seuraavaksi.
***
Oopperahan on mielipiteet jakava taidemuoto. Mutta siitä on ilonsakin, kunhan se tuodaan kotisohvalle ja asiaan suhtaudutaan vähän kevyemmin.
Sunnuntaihan on televisiollisesti surkea päivä. Yle Teema sentään heitti eetteriin pari tuntia kulttuuria eli Verdin La Traviata-oopperan jonkinlaisena luontoversiona: näyttelijät haahuilivat lauleskelemassa lavan sijaan oikeissa ympäristöissä; palatsissa, maalaistalon tiluksilla ja niin edelleen.
Pienen kanavasurffailun jälkeen sohvalla tehtiin päätös, että jääköön Verdi hiljaiselle päälle taustalle ja aletaan pestä vaikka lattiaa, kun sekin homma on tehtävä.
Mutta lattia jäi pariksi tunniksi rauhaan. Esitys vei mukanaan, kun keksimme, että nyt ei olla oopperatalossa partaveden käryssä, vaan tapahtumia saa kommentoida jalat rahilla löhöten ja mutustaa voileipiä.
Toimituksen kulttuuriasiainosasto vinkkaakin, että ykkösasia oopperasta nauttimiseen on vapaa pukeutuminen. Tarkalleen ottaen pukeutuminen oli sunnuntaina niin vapaata, että samanmoista on aiemmin nähty oopperassa lähinnä lavalla ja silloinkin on ollut kyseessä Juha Vainion Porno-ooppera.
Toinen edellytys on kommentoinnin ja tulkinnan vapaus. Oopperakatsomossahan ei saa kuin virkayskiä ja kopistella pastilliaskia. Kotona ei ole näitä rajoitteita ja kas: tapahtumiin tuleekin eloa, kun sohvan eri päissä arvuutellaan ääneen, että riittääkö alkukohtauksessa juhlahuoneistosta lähtevälle hienostoväelle takseja, kuka on tehnyt toisen näytöksen taloon niin rumat kaiteet, ja mitä muuten on kolmannessa näytöksessä paronilla mielessä, kun se taas kyörää tuotakin naista.
***
La Traviatassa pelaavat kissanhännänvetoa Violetta ja Alfredo. Juonessa on naimakauppaa, eroa, ja lopulta vie naisen tuberkkeli.
Tapahtumien kansanomaistamista ja kommentointia helpottaa sekin, jos päähenkilöiden nimet käännetään juonenkäänteitä arvaillessa suomeksi.
Sitä tietysti on vaikea sanoa, kääntyisikö säveltäjä haudassaan jos kuulisi joidenkin oopperaansa katsoessaan ähkyvän, että ”Marketta, varo vasemmalta lähestyvää partaniekkaa”.
***
Tällainen katsomiskokemus tietysti on sukua esimerkiksi Atso Almilan pyrkimyksille madaltaa konserttitalon kynnystä. Ainakin Turun filharmoninen orkesteri on soittanut Almilan johdolla milloin mitäkin tuttua klassisen kuuloista kuten kauhuelokuvien musiikkia, ja soittojen väliin on kuultu kapellimestarin hulvattomia välipuheita. Kokemukset ovat olleet yleensä hyvässä mielessä hervottomia.
***
No, jo sunnuntai-iltana olimme kiitollisia että kyseessä ei ollut saippuaooppera. Muuten tässä menisi loppusyksy jatkojaksoja katsellessa. Ensiksi pitäisi selvittää, mitä Alfredon töppäykset niille töyhtöhattumiehille kuuluvat.
Siinä samassa tietysti olisi voinut selvitä, saako sellaisia metkoja päähineitä Suomesta jostain. Kiitos oopperaan olennaisesti kuuluvan asioiden toistelun, paljon muuta ei jäänyt auki – mitä nyt Violettan yöpuku lopussa oli vähän siinä hilkulla.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
