Skip to main content

Ruukin avaimeen pestataan näyttelijöitä lauantaina

Mathildedalissa viitenä kesänä esitetyn Ruukin Avain –trilogian päätösosan viimeiset näytökset ovat ensi heinäkuussa.

Ruukin Avain on tunnettu suuresta joukostaan. Näytelmää on vuosittain ollut toteuttamassa 30-70 näyttelijää ja saman verran vapaaehtoisia.
Suurimman osan viimeisen kesän rooleista näyttelevät kesäteatterin konkarit, mutta aina mahtuu mukaan lisää halukkaita.

Casting–tilaisuus tulevan kesän esitystä varten järjestetään Mathildedalin Kankirautavarastossa ensi lauantaina klo 14-16.
Vaatimuksena on ainoastaan innostus teatterin tekemiseen.
–Näytelmässä mukana olleet ovat kiitelleet yhteisöllisyyttä mikä tekijäporukan keskuudessa syntyy. Tänä kesänä on vielä mahdollista päästä mukaan tähän ainutlaatuiseen joukkoon, kertoo tuottaja Krista Gustafsson.

Viimeisessä osassa nuori opettaja Noora elää vuotta 2013. Hän on matkalla Teijon juhannusjuhliin, kun isoäidin antama avain vie yllättäen keskelle vuoden 1917 jännitysnäytelmää. Nainen joutuu valintojen eteen. Uskaltaako hän vaikuttaa ajan kulkuun ja omaan tulevaisuuteensa, vai jääkö hän pelkäksi sivustakatsojaksi omassa tarinassaan?

Jaa artikkeli: