Skip to main content

Riipisenkuja odottaa rumpua

Rakenteilla oleva Riipisenkuja odottaa siltarumpua.  Valmiina yhteyden Haarlantieltä urheilukentälle on määrä olla vielä tänä syksynä.Perniön urheilukentälle rakenteilla oleva uusi tieyhteys valmistuu vielä tämän syksyn aikana.
Työt ovat parhaillaan tauolla, sillä jokiuomaan asennettava siltarumpua ei ole vielä saatu työmaalle.
–Se on 1400 millin rumpu ja sitä tarvitaan kaksi kymmenen metrin pätkää. Se ei ole ihan varastotavaraa, mutta viikolle 45 se on luvattu, kertoo katumestari Kari Kanerva.
Tietä on tehty Haarlantieltä kohti urheilukenttää.
–Toisesta suunnasta ei voida jatkaa tientekoa, kun urheilukentällä tehdään myös remonttia. Emme voi mennä sinne kentän vierelle kuorma-autojen kanssa ajelemaan, Kanerva tähdentää.
Hän lupaa, että tie on kulkukunnossa hyvissä ajoin tämän vuoden puolella.
–Nyt siinä on karkeaa mursketta, mutta lopussa siihen lasketaan vielä hienompi tavara päälle, Kanerva kertoo.
Urheilukentän päähän tietä tulee pysäköintitilaa ja lisäksi rakennetaan kevytväylää.

Jaa artikkeli: