Skip to main content

Rantaradan tunnelit korjausiässä

Rantaradalla huolletaan paitsi itse rataa, myös tunneleita. Kuva on Perniöstä Märjänmäen ja Lemunmäen väliltä.Rantarataa korjataan kaikkiaan 20 miljoonalla eurolla.
Kunnostus varmistui, kun liikenne- ja viestintäministeriö julkisti viime viikolla kaikkiaan 364 miljoonan euron lisärahoituksensa tienpitoon.
–Tästä on meillä kyllä innostuttu. Ei tarvitse elää ihan yhtä kädestä suuhun kuin mihin on totuttu, sanoo rakentamisen aluepäällikkö Erkki Mäkelä liikennevirastosta.

Rantaradalla tehdään ennen muuta töitä nykytason säilyttämiseksi ja turvallisuuden pitämiseksi hyvällä tasolla.
–Suuri osa rahasta menee päällysrakenteeseen eli kiskoihin, pölkkyihin ja sepeliin, Mäkelä tiivistää.
Varsinaisen radan lisäksi syyniin otetaan tunnelit, joita on erilaisia ja eri-ikäisiä. Osassa tunneleista on esimerkiksi lämpö- ja paloeristeitä, jotka tulevat uusittavaksi.
–Itse kalliotunneleissa ei ole vikaa, mutta eristeillä on tietty elinkaari. Korjauksia on tehtävä nyt, ettei tule sitä tilannetta, että sieltä alkaa tippua tavaraa alas, Mäkelä kärjistää.

Osin näin on jo sattunutkin, esimerkiksi Perniön asemalla Lemunmäen tunnelin suulla on kasaan kerättynä tunnelin katosta irronnutta lämmöneristettä.
Sitä, miten paljon korjauksia tehdään Perniön alueella, Mäkelä arvioi vielä varovasti.
–Edelleen on priorisoitava kohteita.

Matka-aikaan korjauksilla ei ole juuri vaikutusta.
–Voi olla, että joillain pätkillä nopeutta saadaan hiukan nostettua, mutta matka-aikaan vaikutus on lähinnä joitain sekunteja, ehkä minuutin, Mäkelä arvioi. 

 

Jaa artikkeli: