Tässä ovat toisilleen tuttuja niin mies kuin konekin. Kaarlo Saaristo on puinut samalla “Massikalla” vuodesta 1970 lähtien.
Huhtikuun 15. päivänä vuonna 1970 27-vuotias Kaarlo Saaristo lunastaa upouuden Massey Ferguson 187 -leikkuupuimurin Perniön Osuuskaupan kevätkonepäiviltä.
Hinta on suolainen, melkein 20 000–30 000 markkaa, mutta hankinta oli selvästi kannattava, sillä sama punainen Massikka puksuttaa Kirakan kaurapeltoja edelleen.
– Olen ollut eläkkeellä jo 15 vuotta, mutta ei sitä osaa paikoillaankaan istua. Jo 14-vuotiaana lähdin koulun jälkeen puimaan, vaikka läksyjä olisi pitänyt lukea, nyt 77-vuotias Saaristo muistelee nauraen.
Maanviljelijän ammatista ei voi puhua, sillä maanviljelys on Saaristolle selvästi elämäntapa, joka on kulkenut verenperintönä. Kankareen tilaa viljeli aikoinaan jo Saariston isoisä ja nyt vastuu on neljännellä sukupolvella. Viideskin polvi on ollut mukana elonkorjuussa.
Naapurin pellolla viljaa häviää puimurin laariin puolet enemmän ja itse konekin on monin verroin suurempi kuin 50 vuotta vanhempi yksilö. Se ei kuitenkaan Saaristoa harmita.
– Kun viljaa on vähän, ei sillä ole väliä onko alla uusi vai vanha puimuri. Pääasia on, että se toimii. Sama juttu hinnan kanssa. Ei viljasta sen parempaa hintaa saa, vaikka uusi kone alla olisikin, Saaristo järkeilee.
Puoli vuosisataa vanhassa puimurissa ilmastointi pelaa, kun hyttiä ei ole ja kesähelteellä tilanteen on pelastanut toimiva huolto.
– Aikoinaan kun puimureita ei ollut vielä joka talossa, puin toistenkin viljoja ja muistan yhden 30 asteen helteen hyvin. Pelto oli isojen kallioiden välissä, eikä tuulenvirettä ollut minkäänlaista. Hiki valui noroina ja hikiseen ihoon tarttuu tietysti kaikki kiinni. Ohran vihneet olivat valloittaneet kasvoni, mutta onneksi sain vettä pellon laidalle, niin sain pestä ne pois.
Koko juttu torstain 3.9. lehdessä.
