Skip to main content

Postin kehittämiseen löytyy vaihtoehtoja

Postin ja kotiin kannetun sanomalehden tulee olla kaikkien suomalaisten saatavilla asuinpaikasta riippumatta.
Hallitus on lähtenyt uudistamaan postilakia asteittain. Sen myötä laista ollaan poistamassa vaatimukset postitoiminnan säännöllisyydestä ja laadusta, riittävistä resursseista sekä pitkäjänteisestä postitoiminnan järjestämisestä. Toimiala avataan kermankuorinnalle samalla, kun palvelutasoa ajetaan alas.

Posti on ollut jo jonkin aikaa otsikoissa. Kuva, jota Postin viimeaikainen julkisuus maalaa, ei ole yhtiölle kunniaksi. Olemme jo saaneet tottua uutisiin Postin toistuvista yt-kierroksista ja massairtisanomisista. Myös Postin henkilöstön kuormitus on ajettu tappiin. Kuormaa lisää se, että Postin henkilöstöpolitiikka on kaikkea muuta kuin avointa ja reilua. Kesän aikana on kuultu postin jakeluhäiriöistä monilla seuduilla.
Posti on valinnut tavaksi reagoida muuttuneeseen markkinatilanteeseen, eli lähinnä kirjepostin vähenemiseen, perustoimintojen heikennykset, irtisanomiset ja satsaamisen epäolennaisiin toimintoihin. Viikoittaisia jakelupäiviä ollaan karsimassa kolmeen ja kerrostalojen luukkujakelusta ollaan luopumassa. Kansan turhautuminen purkautuu postinjakajiin.

Samaan aikaan Posti suunnittelee panostuksia ruohonleikkauspalveluun ja kukkien kasteluun. Näillä aloilla se tulee suurena toimijana vääristämään kilpailua ja viemään leivän paikallisten kotipalveluyrittäjien suusta, kuten on jo nähty mm. aterioiden kuljetuspalveluiden kilpailutuksissa eri puolella maata. Näyttää siltä, että Postista ollaan tekemässä vähän tahallaankin kansallinen naurunaihe ja murheenkryyni. Sitä kautta sitä on helpompaa vaatia yksityistettäväksi ja alistettavaksi markkinoille.
Olennaista Postilain uudistuksen seuraavissa ratkaisevissa vaiheissa on se, että yhdenvertaiset, saavutettavat ja kohtuuhintaiset postipalvelut voidaan turvata koko maassa. Ratkaisuja tähän on haettava hyvässä ja avoimessa keskustelussa, jossa huomioidaan toimialan eri toimijat ja johon otetaan mukaan avoimesti myös oppositiopuolueet.

Katja Taimela
kansanedustaja (sd.)
liikenne- ja
viestintävaliokunnan jäsen

Jaa artikkeli: