Skip to main content

Pohjanmaan sateet uhkaavat jo Perniön ensi kesän perunasatoa

Pohjanmaan rankkasateilla voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia eteläisen Salon perunanviljelijöihin.  Pekka Grundström uskaltautui traktorilla pellolle tiistaina.

–Siemenperunasta tässä ollaan eniten huolissaan, olemme pulassa jos niiden sadot ovat menneitä tältä vuodelta, huolehtii varhaisperunanviljelijä Pekka Grundström Perniöstä.

Grundströmin siemenperuna tulee Tyrnävältä, Suomen siemenperunakeskuksesta ja Pohjoisen kantaperunasta.
–Ensi vuoden perunanviljely siitä kärsii, nyt on jo liian myöhäistä istuttaa itse siemenperunansa.

Tenholalaisen perunanviljelijä Matti Kipinoisen siemenperunasta osa tulee omasta pellosta.
–Varsinaista pelkoa ensi vuodesta ei ole, koska olemme osittain omavaraisia.
–Mutta osa siemenperunasta tulee toki tännekin Pohjanmaalta, joten satojen tuhoutumisella olisi pidempiaikaisia vaikutuksia meillekin, Kipinoinen huolehtii.
Myös tulevan siemenperunan laatu huolestuttaa.
–Normaali peruna ei vastaa laadultaan varta vasten siemenperunaksi jalostettua perunaa, selvittää Grundström.
–Siemenperunakeskuksista saamme viimeisen päälle viruksetonta, puhdasta perunaa, joka varmistaa hyvän sadon viljelijälle.
Perniön seudulla viime päivien sateet ovat hankaloittaneet perunannostotöitä.
–Muutamaan päivään emme pystyneet koneelliseen nostoon ollenkaan, homma on hoitunut kuokkanostolla, kertoo Pekka Grundström.
Matti Kipinoisen tilalla nostotyöt keskeytyivät alkuviikosta kokonaan. Pelloille satoi vettä lauantaiyön ja maanantain välisenä aikana yli 65 millimetriä. 

Jaa artikkeli: