Tervepä terve. Toimituksen itäkylmiön viikkohuurteet sulatetaan tässä seuraavaksi.
***
Tässähän sattuu parikin lempiaiheista teemaviikkoa kohdalle. Viime viikko oli lähiruokaviikko ja nyt on hävikkiviikko.
Ensi alkuun hyvät uutiset. Täältä itälaidalta singahdettiin Särkisalon koululle lounaalle, missä ruoka oli hyvää.
Olennaista on se, että siinä vähän kuin jo toteutui molempien viikkojen tavoite: monen raaka-aineen alkuperä oli aika lähellä eikä hävikkiä juuri syntynyt.
Hävikintorjunta ei ole uusi asia; mitä kovempi elintaso, sen enemmän tähän on syytä kiinnittää huomiota.
Semmoinen onni on ollut, että ehti tavata ahtaat ajat nähneitä ihmisiä; niissä keittiöissä menivät happamat viilit jonkun taikinan sekaan, nahistuneet vihanneksetkin liemipohjaan ja lattialle tippunut leipäpala oli kauhistus.
Joskus peloteltiin jättämästä ruokaa lautaselle sillä, että Afrikassa lapset eivät saa ruokaa alkuunkaan. Se oli hyvää syyllistämistä, vaikka kukkua. Afrikkaan ei olisi lähtenyt perunan perunaa sillä, vaikka syksyllä 1988 olisi syöty täällä joka murena. Tuskin nykyäänkään, mutta kun kaikki toisaalta vaikuttaa jotain kautta kaikkeen ja se yksi ruokapaali pitää jakaa koko pallon porukan kesken, niin aina vaan on lopputulos se, että nuukuus kannattaa.
Takavuosina hävikki sentään päätyi paikallisen sikatilan eläimille, mikä kävi arkijärkeen. Nyt sikatiloja on harvassa, hävikkiä ei haeta possulaan, mutta tuskin tämän vuoksi olisi yksikään harvoista sioista nälkään kuollut.
Sekin muisto on kuultu monesta suusta, että kansakoulussa ammoin ei pelkoa aiheuttanut huoli Afrikasta, vaan keittäjä, jolle piti erikseen perustella, miksi on ruokaa jättämässä.
No, aikuinen ihminen tietenkään ei ruoalle yököttele eikä muutenkaan jätä syömättä itse ottamaansa, joten tästäkö työllistämiskikka esimerkiksi hotelliketjuille ja varustamoille, joiden buffeteissa härskeimmät esitykset useimmin näkee. Siis sitä, että haetaan joka lajia kauhallinen, maistetaan kaikkea vähän ja roskikseen kannetaan toista kiloa ruokaa per syöjä. Sitä ei voi ymmärtää eikä hyväksyä, etenkin kun noutopöydän koko idea on hakea monta kierrosta vähän kerrallaan.
Vaan palkataanpa joka buffettiin muutama ihminen ammattinimikkellä ”mörssäri”. Tämä raamikas ammattilainen seisoisi siellä, minne tarjottimet palautetaan ja tarvittaessa kiertelisi ravintolasalissa ja mulkoisi sen verran tuimasti, että lautasen reunalle ei jäisi syöjiltä kuin ehkä pippurit ja ylimielisyys. Jokohan muuttuisi ääni vellikellossa.
Lisäksi olen ideoinut hävikkisimulaattorin, joka toimii seuraavasti. Mennään maanantaiaamuna kauppaan ja ostetaan raaka-aineita parillasadalla eurolla. Valmistetaan kotona esimerkiksi uunikalaa, kantarellikastiketta, paistia, falafelejä, munakasta, salaatteja, muusia ja keitinperunoita, salaattikastikkeita ja mitä nyt asiaan kuuluu. Hyvällä sykkeellä touhutessa valmista on iltapäivään mennessä. Tämän jälkeen jätetään valmiit ruoat keittiön pöydälle torstaiaamuun asti, mielellään lämpöiseen paikkaan.
Torstaiaamuna havaitaan, että ainoa syöntituore tavara pöydässä on kärpänen, joka juuri munii graavisiian päälle. Lapataan sortimentti roskiin ja samaistutaan buffetinpitäjän osaan edes hetkeksi.
Toistetaan tarvittaessa.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
