Perniön seurakuntatoimistolle ei voi enää piipahtaa asioitaan hoitamaan noin vain. Talolla ei ole ollut enää aukioloaikaa pariin kuukauteen. Työntekijöihin saa yhteyden puhelimella. Diakoniatoimistossa on lisäksi useimmiten työntekijöitä paikalla, joten työntekijän saanee kiinni.
– Toimistossa on viime aikoina käynyt todella vähän ihmisiä. Väki on ehkä tottunut siihen, että asioita hoitaakseen pitää ottaa yhteys Saloon. Useimmissa asioissa me emme nykyään pysty edes auttamaan ihan suoraan, toteaa Perniön aluekappalainen Juha Hekkala.
– Toimituksista pitää sopia Salon kirkkoherranviraston kautta. Kaikkia virkatodistuksiakaan ei täällä meillä enää voi kirjoittaa, toteaa Hekkala.
Henkilökohtainen tapaaminen onnistuu työntekijöiden kanssa ottamalla etukäteen yhteyttä.
Sen sijaan Särkisalon kappalaisenkanslia aiotaan pitää avoinna aina maanantai-iltapäivisin.
– Meillä on kyllä käynyt ihan mukavasti asiakkaita. Joskus tosin käynnit jakautuvat aika epätasaisesti: joskus ei käy kukaan ja joskus taas monta ihmistä kerralla. Tänne on matala kynnys tulla. Jos ei satu kukaan käymään, niin voin samalla tehdä paperitöitä, kertoo Särkisalon aluekappalainen Jaakko Laxenius.