Skip to main content

Tiistain jälkeen Suomessa on ollut yksi puheenaihe yli muiden.   
Nokian matkapuhelinliiketoiminnan päätyminen Microsoftin omistukseen on tietysti etenkin symbolisesti iso asia;   liiketoiminta, jonka voidaan katsoa auttaneen Suomen jaloilleen viime laman jälkeen – ja siinä sivussa Salon mahtavaan nousuun – on nyt amerikkalaisisäntien käsissä.   

Nokialaisittain kauppa oli ymmärrettävä, yhtiö pääsi eroon heikosti menestyneestä osiostaan.
Microsoftin miesten suusta tiistaina kuullut vakuuttelut Salon tärkeydestä ja työpaikkojen säilymisestä kannattaa lukea tietyllä kritiikillä.  Lupailut voivat olla sanahelinää, ja pessimisti ei pety.   

Johdon puheet siitä, että Nokian perintö säilyy Suomessa, eivät tietysti tarkoita mitään. Perintö ei elätä, tärkeämpää on tieto konkreettisista asioista.  Pohjois- Suomeen perustettava tietoliikennekeskus on osoitus siitä, että Microsoft on valmis myös satsaamaan Suomeen.
Se, paljonko tuotekehitykseen Salossa satsataan, riippuu luonnollisesti siitä, mihin suuntaan ja millä tarmolla Windows Phonen parissa jatkossa edetään – samoin kuin siitä, millaisen siivun markkinoista Windows Phone onnistuu jatkossa kaappaamaan.   Siihen taas vaikuttaa ulkopuolinen muuttuja eli se, mitä kilpailijoilta markkinoille tulee.  Salossa vielä olevien työpaikkojen kohtalo riippuu erittäin paljon myös  kilpailijoiden tekemisistä.

Myönteinen yllätys on se jos toiminnot Salossa voivat jatkua ja niitä jopa kehitetään. Siitä ei ole kyse, etteikö ostajalla olisi tähän resursseja.    

Tässä vaiheessa viisainta on todeta, että kyseessä ei ollut Salolle sen paremmin isku, armonlaukaus kuin uusi alkukaan.   Salolaisten työttömyyslukujen kannalta pahin on joka tapauksessa jo nähty.

Jaa artikkeli: