Skip to main content

Pääristen jätevesiasiat pistetään kerralla kuntoon

Timo Laakso (vas) on tuoreen Pääristen jätevesiosuuskunnan sihteeri, Timo Korpinen puheenjohtaja. Laakson pihassa on vielä toistaiseksi kiinteistökohtainen puhdistamo torvineen ja imeytyskenttineen. Moni kiinteistönomistaja haja-asutusalueella on saanut viime aikoina miettiä toisenkin kerran oman taloutensa jätevesien käsittelyä. Jätevedet tulisi käsitellä uusien säännösten mukaisesti vuoden 2014 alusta lähtien, ja vaihtoehtoja vesien hoitamiseksi riittää.
Pääristen kylässä Perniön asemalla  pistetään asia kerralla kuntoon.  Kylä on perustanut jätevesiosuuskunnan, jonka aikeena on rakennuttaa kylän 25 kiinteistölle ulottuva viemäriverkko, joka puolestaan yhdistetään aikanaan kunnan runkoviemäriin.
Projektin on määrä edetä niin, että uusi verkosto olisi käytössä runsaan vuoden kuluttua.
–    Jo tänä vuonna voidaan saada maanpinta rikki ensi kertaa, kaavailee tuoreen osuuskunnan puheenjohtaja Timo Korpinen.
Kaikkiaan maahan kaivetaan Päärisissä kolmisen kilometriä viemäriä.  Hanke voi kuulostaa massiiviselta, mutta kiinteistönomistajille se koituu edullisemmaksi  kuin kiinteistökohtaiset ratkaisut. Timo Korpinen toteaa, että kiinteistöä kohti kustannuksia viemäriverkon rakentamisesta tulee  näillä näkymin noin 3000 euroa. Kiinteistökohtaisen puhdistamon hankintahinta on helposti kaksin-kolminkertainen.
–    Niissä on lisäksi sitä säiliöntyhjennystä, tai pitää vaihtaa kemikaaleja tai huoltaa sähkölaitteita, Korpinen muistuttaa.
Viemäriin liittyjä saa sitä vastoin olla varsin huoletta, kulupuolella jää vuosittain rakentamisen jälkeen maksettavaksi vain jätevesimaksu.    Pääristen viemärihankkeen kustannusarvio on tällä hetkellä 100 000 euroa.  Ympäristökeskus on tulossa mukaan kustannuksiin 20 000 eurolla ja kaupunki alustavan tiedon mukaan 25 000 eurolla.
Pääristen asukkaat ovat onnekkaassa asemassa sikäli, että viemäröinnistä on tehty jo valmiit suunnitelmat: Perniön valtuustossa istunut Kirsi Järvinen teki aloitteen alueen viemäröinnistä vuonna 2007. Kunta aloitti suunnittelutyön ja sai suunnitelmat valmiiksi viime vuoden lopulla.
–    Siinä on ihan valmiit kuvat työohjeita myöten. Aloitetta saa kiittää paljosta, kehuu Korpinen.

Lue lisää Perniönseudun Lehdestä 24/2009

Jaa artikkeli: