Skip to main content

Öljyä on Kiskonjoen jään alla

Kiskonjokea torstaina kohdanneen öljyvahingon hoitotoimet jatkuvat.
Jokeen pääsi noin 7000 litraa lämmitysöljyä säiliöauton kaaduttua kantatie 52:lla.

Osa öljystä saatiin imuautolla kerättyä talteen, mutta iso osa on edelleen keräämättä.
–Seitsemän kuutiota on sen verran iso määrä, että likimainkaan sitä ei saatu talteen. Öljyä on jossain jään alla, arvioi johtava vesitalousasiantuntija Juha-Pekka Triipponen Varsinais-Suomen Ely-keskuksesta.

Joessa on ollut öljypuomit eilisestä lähtien.  Niihin on Triipposen mukaan saatu kerättyä jonkin verran öljyä.  Osa öljystä paljastunee vasta jäiden sulaessa.
–Kun kevätaurinko paistaa,  luonto hoitaa asian nopeasti ja öljy häviää haihtumalla, Triipponen sanoo.
Mahdollista on, että osa öljystä pääsee virtaaman mukana mereen asti.  

Vedestä otettiin analyysejä perjantaina, ja niiden tulokset valmistunevat alkuviikolla.
–Latokartanonkoskella aistinvaraisesti ei ollut havaittavissa merkkejä öljystä.  Pitoisuuksien voi päätellä olevan aika pieniä, Triipponen toteaa.

Latokartanonkoski sijaitsee noin kilometrin päässä vahinkopaikan alapuolella ja sillä on erityistä arvoa, koska se on lohensukuisten vaelluskalojen lisääntymispaikka. Öljyvahingon vaikutuksia kalastoon ja muuhun vesieliöstöön on vielä toistaiseksi vaikea arvioida.

Jaa artikkeli: