Kaikki mahdollinen alkuhurma Salon kuntaliitoksesta on kolmessa vuodessa hävinnyt. Se on vähän kuin avioliitossa, alkuinnostuksen jälkeen on jaksettava tahtoa elää yhdessä ja ennen kaikkea muistaa ne syyt, miksi yhteen on menty.
Tämä kuntauudistuksen kolmas vuosi on osoittautunut lähestulkoon niin raadolliseksi, kuin liitoksen vastustajat aikoinaan maalailivat. Palveluiden leikkaukset ja säästötalkoot ovat päivän sana.
Nokian tuomat lisämiljoonat ovat muisto vain ja nyt kaupungin palveluverkkoa yritetään virittää kestämään myös yleinen taloudellinen taantuma ja yhdistymisavustusten loppuminen. Eli täydellinen paluu arkeen ja niukkuuteen.
Ensi vuoden säästöpaineet ja palveluverkkoratkaisut menevät helposti sekaisin, niin meiltä päättäjiltä saati sitten kuntalaisilta. Kuitenkin pitäisi jaksaa katsoa kauas.
Yhdistymissopimuksessa, joka on voimassa vielä tämän vuoden loppuun, luvattiin järjestää kuntalaisten lähipalvelut lähellä, taajamissa ja kylissä, vahvistamalla sillä tavoin näiden alueiden elinvoimaisuutta ja asumisviihtyvyyttä. Se oli paljon luvattu mutta siihen minäkin luotin.
Vaasan yliopiston Levón-instituutin tutkimuksen mukaan kuntaliitoksien yhteydessä annetut lupaukset osoittautuvat tavallisesti liioitelluiksi ja usein jopa vääriksi. Yhdistymiset ovat johtaneet suuriin pettymyksiin, koska reuna-alueiden palveluja on usein alettu ajaa alas heti yhdistymisen jälkeen ja alueen asukkaat eivät koe saaneensa ääntään päättäjien kuuluviin. Salo oli mukana tässä 45 kuntaliitosta koskeneessa tutkimuksessa.
Maaseudun ja keskuskaupungin näkemykset tulevaisuudesta eivät tutkimuksen mukaan kohtaa ja maaseudun rooli jää vähäiseksi.
Suomessa maaseudun kehittäminen on edelleen vuosikymmenien takaisella, lähinnä maatalouden edellytysten kehittämisen tasolla. Salossakaan ei ole mietitty kaupungin maaseudun kehittämistä laajasti ja pitkällä aikavälillä. Elävät kylät ja taajamat tarvitsevat jatkossa monenlaisia yrittäjiä, yrityksiä, yhdistyksiä ja toimijoita ja tällaiselle elämäntavalle pitäisi antaa arvoa ja käytännön toimintaedellytyksiä. Mm. kaavoituksella ja palveluiden sijoittelulla.
Levón-instituutin tutkimuksen johtopäätöksissä esitetään valtakunnallisia kriteereitä koskemaan peruspalveluiden etäisyyksiä. Palveluiden saatavuus on kuntalaisten tasa-arvoisen kohtelun kannalta aivan oleellinen kysymys myös Salossa.
Meillä päättäjilläkin on kovin erilaisia käsityksiä siitä, mitä lähisana tarkoittaa. Joillekin se on kävelymatkan päässä olevat palvelut, toinen on iloinen jos jollakin kulkupelillä palvelun luokse pääsee. Lähiruoka on toisille oman tai naapurin pellon tuotoksia, avaramielisimmät lukevat koko Euroopan lähialueeksi.
Mutta joka tapauksessa palvelun luokse on päästävä, siksi niiden saatavuus tasapuolisesti kaikille on taattava tavalla tai toisella. Joukkoliikenteen väheneminen on kohta saartamassa yhä useamman autottoman ihmisen kokonaan palveluiden ulottumattomiin.
Silti Salo ei ole taloudellisessakaan mielessä Suomen kurjalistokuntien joukossa. Mahdollisuuksia on, jos niitä halutaan ja osataan käyttää . Maaseudun ja kaupungin yhteisten tavoitteiden löytyminen edellyttää virkakunnalta ja luottamushenkilöiltä näkökulman avartamista, asioita pitää osata katsoa myös reuna-alueiden vinkkelistä. Liian usein päätöksiä tehdään torin laidalla ilman minkäänlaista käytännön tajua mitä ne kylillä merkitsevät. Päätösten vaikutusten arviointi on aivan lapsenkengissä.
Se mikä on todella huolestuttavaa, on ihmisten tunto siitä, että heitä ei kuunnella, heidän ajatuksiaan ei arvosteta ja heidän palveluistaan päätetään sattumanvaraisesti, kasvottomasti ja kylmästi .
Särkisalolaisten marssi Kemiön torille ja halu erota Salosta on nyt otettava vakavasti. Koko suomalaisen demokratian perusta on siinä, että ihmiset, veronmaksajina koko touhun maksajat, luottavat päättäjiin ja virkamiehiin. Nykyaikaisessa kaupungissa päätöksenteon ja valmistelun on oltava avointa, ihmisten ei kuulu pelätä aamun lehteä avatessaan mikä palvelu ollaan nyt sulkemassa.
Tämän luottamuksen rakentamiseksi tarvitaan nyt entistä enemmän yhteistä tahtoa koko kaupungin elävänä pitämiseksi.
Eeva Koskinen
Vihreän valtuustoryhmän
puheenjohtaja
Salon päättäjät sanansa syöjiä ja lupaustensa rikkojia
Uutinen Särkisalokodin sulkemisesta ensi vuoden maaliskuussa oli yllättävä, mutta ennen kaikkea se osoitti, ettei Salon kaupungin vanhustyön johdon sanaan voi luottaa.
Melko tarkkaan vuosi sitten Särkisalon palvelukeskukseen oli Perniöntien aluetoimikunnan toimesta kutsuttu kaupungin vanhustyön johtoa ja paikallisia valtuutettuja sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan jäseniä keskustelemaan Särkisalokodin tulevaisuudesta. Kokous kutsuttiin koolle siksi, että kaupungin suunnitelmissa oli lopettaa Särkisalokoti.
Paikalla olivat sosiaali- ja terveystoimen johtaja Kai saarimaa, vanhustyön johtaja Hannele Lyytinen, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Roos (sd), valtuuston varapuheenjohtaja Tauno Kanerva (kesk) sekä valtuutetut Katri Karimo (kok), Elina Suonio-Peltosalo (kok) ja Hannu Ranta (sd) sekä terveys- ja sosiaalilautakunnan varapuheenjohtajat Tatu Johansson (kok) ja Ritva Jokinen (sd).
Kierros palvelukodissa yllätti virkamiehet ja valtuutetut. Yhteen äänen he totesivat, ettei näin hyväkuntoista, vastikään remontoitua taloa ole syytä sulkea.
Kierroksen jälkeen pidetyssä kokouksessa johtaja Kai Saarimaa totesi, ettei palvelukotia ole syytä sulkea. Asiaan palataan uudelleen 10 vuoden kuluttua. Tämä ilmoitus tyydytti kaikkia läsnäolijoita. Päätöksestä uutisoitiin näyttävästi sekä Salon Seudun Sanomissa että Perniönseudun Lehdessä.
Kolmisen viikkoa sitten Salon palveluverkkosuunnitelman tiedotustilaisuudessa Perniöntien aluetoimikunnan varapuheenjohtaja Mirja Meriluoto kysyi Särkisalon palveluista. Kai Saarimaa vastasi, että Särkisalokodin toiminnasta on sovittu, että sitä ei suljeta kymmeneen vuoteen.
Kuinkas kävikään? Nyt vanhushuollon korkeimmat virkamiehet ja kaikkien poliittisten puolueiden edustajat ovat sopineet, että Särkisalokoti suljetaan maaliskuussa, ja asukkaan siirretään silloin valmistuvaan Tiipilän palvelutaloon Perniöön.
Särkisalossa ollaan ihmeissään ja kysytään, miksi Saarimaa ja Lyytinen puhuivat puppua?
Särkisalossa kysytään, miksi valtuuston puheenjohtajat Roos ja Kanerva sekä valtuutetut Karimo, Suonio-Peltosalo ja Ranta eivät pidä kiinni lupauksesta, johon he sitoutuivat vuosi sitten Särkisalon palvelukeskuksessa? Miksi sote-lautakunnan varapuheenjohtajat Johansson ja Jokinen ovat muuttaneet mielipiteensä.
Perniöön valmistuu maaliskuussa 22-paikkainen palvelukoti.
Eikö Perniöllä ole tarvetta kuin seitsemälle vanhukselle, kun sinne mahtuu yhtäkkiä 15 särkisalolaista?
Missä ovat ne laskelmat, jotka osoittavat, että Särkisalon palvelukodin sulkemisesta muodostuu kokonaissäästöjä?
Nyt kotihoidon palvelupiste on Särkisalon palvelukeskuksessa. Jos ja kun se siirtyy Perniöön, tulevat ajomatkat Perniöstä Särkisaloon kalliiksi ja vievät kotihoidon työntekijöiltä paljon aikaa, joka on pois hoitoajasta.
Palvelukeskuksessa käy paljon omatoimisia vanhuksia aterioimassa päivittäin. Miten heidän ruokahuoltonsa toimii jatkossa?
Vastikään isolla rahalla korjattu keittiö suljetaan ja Palvelukoti Puustellin asukkaat saavat ruokansa koulun keittiöstä. Entä kesäkuukausina, kun koulu on suljettu? Tuodaanko ruoka Salon keskuskeittiöstä? Taas tulee lisäkustannuksia.
Entä kuinka käy palvelukeskuksen yläkerrassa olevalle ryhmäpäiväkodille? Minne päiväkoti sijoittuu, kun palvelukeskus kylmenee maaliskuussa?
Hankaluuksia on siis odotettavissa paljon, mutta tuskin juurikaan säästöjä.
Kaiken lisäksi ehdotus rikkoo räikeästi yhdistymissopimuksessa kirjattuja päätöksiä, joiden mukaan palvelut syrjäisilläkin alueilla säilyvät ennallaan.
Ehdotus poikkeaa vahvasti myös siitä yleisesti hyväksytystä ajatuksesta, että palvelut pitäisi saada lähemmäksi ihmisiä. Tällä periaatteella ei näytä olevan mitään sijaa kaupungin vanhushuollosta vastaavien johtajien ajatuksissa.
Uuteen Saloon perustettiin aluetoimikunnat, siksi, että päättäjät saisivat aluetoimikuntien välityksellä tietoa siitä, mitä asukkaat kaupungin reuna-alueilla ajattelevat ja mitä he kaupungilta odottavat.
Nyt on nähtävissä, että ainakin Särkisalon osalta yhdistymissopimusasiakirja isolta osin mitätöidään. Samoin on käymässä aluetoimikuntien työlle. Perniöntien aluetoimikunnan esille tuomat särkisalolaisia koskevat asiat joutuvat suoraan kaupunginhallinnon roskakoriin.
Näinkö Salossa kohdellaan tasapuolisesti kaikkia kaupungin osa-alueita?
Perniöntien aluetoimikunta
Päätös syntyy realiteeteistä
Tärkeintä on hyvä, turvallinen ja laadukas hoito, ei se missä hoitopaikka sijaitsee. Perniöllä ja Särkisalolla on ollut yhteinen Kansanterveystyön kuntayhtymä. Joten asioita on hoidettu vuosien aikana paljon yhdessä. Nyt elämme molemmat osana suurta kokonaisuutta.
Rakennemuutoksia on nyt tehtävä koska rahat eivät riitä. Tarkkaan pitää katsoa mihin veroeurot käytetään. Vaikuttavuutta pitää arvioidä nykyhetkestä tulevaisuuteen. Peräpeiliin ei voi jäädä katsomaan.
Kuntaliitoksen ideahan oli palvelurakenteen muutos, jotta selviämme tulevaisuuden haasteista. Ja nyt olemme tosipaikan edessä.
Tiipilästä haluttiin uusi tukikeskus kotonakin asuville vanhuksille.
Kuin myös erityisryhmille, joita Perniössä asuu. Kehitysvammaiset asuvat saman kadun varressa. Vanhat vanhustentalot olivat remontin tarpeessa. Moni ei varmasti ole koskaan edes käynyt niissä.
Monipuolinen ja vanhuksia huomioiva yksikkö suunniteltiin aktivointipaikaksi, tietoihin perustuen vanhusten määrästä ja tilanteesta Perniösssä. Terveyskeskus on lähellä. Kauppoja runsaasti.
Vanhuksia on ja tulee olemaan Perniössä, kuten muuallakin. Käynti Särkisalokodissa yllätti, kun siitä puhuttiin vanhana.
Emme me tunne kaikkien alueiden oloja. Vaikka päätöksi joudummekin leikkauksista tekemään. MUTTA meidän olisi syytä tuntea.
Asukaslukuunsa nähden taajamamme palvelee laajaa kokonaisuutta, ympäröivää maaseutua.
Osaava henkilökunta ja joustava, inhimillinen palvelu ja turvallisuus ovat keskeiset elementit vanhuksille.
Hyvää tehdään yhdessä. Tarvitsemme viisaita päätöksiä.
Joiden kanssa eletää. Vaikka ajat tekevät kipeää.
Elina Suonio-Peltosalo
