Tervepä terve.Toimituksen itäuoman viikkotulvat kuivataan tässä seuraavaksi.
***
Pienten ja isompien lehtien tekijöillä on ollut murhetta tekijänoikeuksista. Vallankin sosiaalisen median puolella on saanut muistuttaa ihmisiä juttujen ja kuvien jakamisen periaatteista.
Linkin jakaminen on oikein, koko jutun kuvaaminen ja jakaminen ei ainakaan ilman lupaa. Kysyvälle on usein lupa hellinnyt.
Vaan kuinkas käy: sormen heristelyn päälle sitä on itsekin vähän kuin syyllistynyt tekijänoikeuksia venyttävään nautintaan.
Tästäkin tietysti voi syyttää nykyaikaa, jos sille päälle sattuu.
Selitän. Ammoin 1990-luvulla elettiin telkkarin tietovisailujen kulta-aikaa. Ulkomuistista tulevat mieleen ainakin Tietopörssi, Suomen tietoviisas, Kolmosvisa, Megavisa ja teatteritietoa jaagannut Thilia Thalia.
Sittemmin ja nyttemmin tarjonta on käynyt aika ohueksi. Stadi vastaan Lande -niminen sarja pysyy sopivasti riittävän ja liian kimurantin rajalla. Kilpailevan kanavan miljonääriksihaluamisohjelmassa on enemmän muuta kuin kysymyksiä. Kaikki kunnia hapanmaitotuotteille, mutta ei pitkäpiimäisyydelle. Radion Poppikoulu on mainio ja sen kysymykset herkullisen inhottavia. Puoli tuntia viikossa vain on perin vähän eikä vanhoja jaksoja ole tarjolla.
Perinteisten visailujen lippua on pitänyt korkealla ruotsalainen På Spåret, joka kanavalle tyypillisesti yhdistää asian luontevaan leppoisuuteen, kysymyksiä riittää ja niissä vaikeuskerrointa.
Viime lauantaina sai telkkarikansa nähdä avausjakson kotimaisesta versiosta eikä se aivan syteen mennyt, vaikka alkuperäisen ohjelman henki kaukana olikin.
Tietopörssin tapaiseen tehokkuuteen ei kai ylletä enää koskaan: kysymysten esittäminen alkoi siinä heti ja tahti oli tiukka. Luulisi, että pitkästymiseen alttiille nykykatsojalle tämä käy paremmin kuin jaarittelu, vaikka nippeli- ja knoppitiedon mittaaminen tietysti on tätä päivää jos mikä.
Ennen muuta tietysti oudoksuttaa, miksi kisaajiksi valitaan samoja julkkiksia, jotka säheltävät muissakin ohjelmissa.
Meillä täällä fossiilivitriinissä tiedetään, että tietovisan katsomisen ensimmäinen tavoite on voittaa sohvakunta ja päästä viikoksi pätemään. Julkisuudesta tuttujen ihmisten tietämättömyys ei ole yhtään niin jännä asia. Lisäksi ammatikseen kameran edessä viihtyvien valmiudet jatkaa vastausta minuutin selostuksella ovat liian hyvät ja junateemaan sopien sivuraiteelle päätyminen on riskinä.
Tähän on tultu; pitkämielinen ja vaateliaskin toivoo ohjelmiin enemmän vauhtia ja vähemmän ammattilaisia.
Ja tässä tullaan siihen venytykseen. Ainakin taannoin tuolta Youtube-videopalvelusta löytyi tuntikausia vanhoja visailujaksoja, joiden tämänkaltainen levittely on tietysti törmäyskurssilla säädösten kanssa sekin. Ja samalla nämä vanhat jaksot ovat aivan herkullinen katsaus omaan aikaansa ja viikonloppuiltojen omanlaisensa vetonaula ainakin suunnilleen omanikäisessä ja -henkisessä porukassa.
Siinä ei ole perää, etteikö yhdenkään juontajan puhujanpönttö olisi tehty tietovisakoivusta.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
