Perniön Melassuon pururadalla ei vuodenvaihteessa ollut lunta yhtään eikä luonnonlumille eteläisessä Salossa ole juuri päästy muutenkaan. Lumikilometrejä on pitänyt hakea kauempaa, kuten perniöläinen Niilo Helkama teki.Hän pakkasi syksyllä kassinsa ja lähti jakso-opiskelijaksi Muonion lukioon.
–Äidin kanssa katselimme vaihtoehtoja, enkä edes ollut itse aluksi kovin innostunut, Helkama naurahtaa.
Nyt on selvää, että keikka kannatti. Syy syksyyn pohjoisessa oli Muonion lukion Ski College-toiminta, joka tuo hiihtoharjoitukset osaksi lukion arkea.
–Ohjatut harjoitukset kahtena aamuna viikossa ja lisäksi iltapäivisin hiihdettiin, Helkama kertaa.
Vaikutukset näkyvät nyt fyysisen kunnon kohenemisena ja kontrolliharjoituksien tuloksissa. Olot olivat ihan toiset kuin etelässä: laduilla on luonnonlunta ja Oloksella hyviä nousuja. Niilo Helkama puhuu myös riittävän palautumisen puolesta.
–Muoniossakin oli hyvät harjoitusolosuhteet ja olisi voinut harjoitella itsensä ihan tukkoon.
Hiihtäjiä valmentaa lukiossa Onni Huttunen. Paitsi hiihtoa, ohjeita tuli myös esimerkiksi voiteluun.
–Siellä ei ollut isää hoitamassa voitelua, virnistää Helkama.
Arki opiskelija-asuntolassa oli perin toisenlaista kuin arki Salon ja Perniön välissä sukkuloidessa. Treenaamiseen ja opiskeluun pääsi pohjoisessa keskittymään toden teolla.
–Salon lukiossa tunnit alkavat usein jo kahdeksalta, tuolla vasta 8.45. Siinä ehti aamullakin lenkille, ja tuntuu, että kotona menee aikaa paljon kaikkeen muuhun, Helkama puntaroi.
Hiihto on yksilölaji, mutta Muonio muistutti mieliin, että hyvä porukka ympärillä on tärkeä sekin; joukko innostaa liikkeelle niinäkin päivinä joina ei huvittaisi ja lisäksi muilta voi oppia.
Tänään Niilo Helkama suksineen istuu jo matkalla kohti Iisalmea ja SM-hiihtoja. Perjantaina ohjelmassa on M18-sarjassa kymmenen kilometriä perinteisellä tyylillä väliaikalähdöin, sunnuntaina 15 km vapaalla tyylillä. Lauantain sprintin Helkama jättää väliin, jotta sunnuntai olisi sujuva.
Perniön Urheilijoita Iisalmessa edustaa myös Bettina Wikström, joka kisaa N20-sarjassa perinteisen tyylin viidellä kilometrillä.