Skip to main content

Naistenpäivä on edelleen tärkeä, kokevat Perniön lukiolaiset

Perniön lukiolaiset Iida Saario ja Edla Hämäläinen sekä Italian Sardiniasta kotoisin oleva vaihto-oppilas Marzia Fettamelli näkevät tulevaisuuden mahdollisuutensa samanlaisena kuin miehilläkin.

Lauantaina vietetään kansainvälistä naistenpäivää.  Päivä näyttäytyy helposti kukkina ja suklaana, mutta sen juuret ovat isoissa, yhteiskunnallisissa asioissa. Tänä vuonna kyseessä on virallisesti YK:n julistaman naistenpäivän viideskymmenes syntymäpäivä, mutta naistenpäivän historia on paljon tätäkin pidempi ja sijoittuu 1900-luvun alkupuolelle, jolloin tarkoituksena oli edistää naisten äänioikeutta ja naisasialiikettä.

Nykyään naistenpäivänä juhlitaan naisia ja pyrkimystä ajaa naisten tasa-arvoista asemaa.
Perniönseudun Lehti kävi Perniön lukiossa kysymässä lukion naisopiskelijoiden näkemyksiä juhlapäivästä ja sen idean merkityksestä tänä päivänä.
Toisen vuosikurssin opiskelijat Edla Hämäläinen ja Iida Saario pitävät naistenpäivää tärkeänä, vaikka eivät juhli sitä henkilökohtaisella tasolla.
–On hyvä, että on sellainen päivä, kun muistellaan naisia, Saario sanoo.

Edla Hämäläinen kokee, että naistenpäivän juhliminen lisää tasa-arvoa. Hän mainitsee ”pinkin veron”, eli naisten kalliimman elämän verrattuna miehiin. Pinkin veron ajatellaan näkyvän naisille suunnattujen tuotteiden, etenkin kuukautistuotteiden, kalleudessa verrattuna vastaaviin miehille markkinoituihin tuotteisiin.

Perniössä miltei seitsemän kuukautta vaihto-oppilaana viettänyt Marzia Fettamelli taas kokee kansainvälisen naistenpäivän olevan tärkeä esimerkki siitä, kuinka maailma on siirtynyt poispäin patriarkaalisesta järjestyksestä.
–On yksi päivä, jolloin naiset voivat muistella heitä, jotka ovat taistelleet esimerkiksi naisten oikeuksien, vapauksien ja äänioikeuden puolesta, Sardiniasta kotoisin Fettamelli toteaa.

Edla Hämäläinen kokee, että varsinkin Suomessa olot ovat parantuneet naisilla todella paljon, mutta tilanne ei välttämättä ole sama kaikkialla maailmassa.
–Minun mielestäni täällä on aika hyvä tilanne, enkä koe naisena, että minulla olisi huonompi olla kuin miehenä, Hämäläinen sanoo.
Iida Saario jakaa Hämäläisen näkemyksen.
–Joissain muissa maissa esimerkiksi työllisyys miesten ja naisten välillä voi olla aika erilaista, Saario pohtii.

Pian lukiosta eteenpäin siirtyvät Hämäläinen ja Saario eivät koe, että heillä olisi tulevaisuutensa suhteen minkäänlaisia esteitä ja näkevät omat mahdollisuutensa samalaisena verrattuna saman ikäisiin miehiin.
–Uskon, että kun me menemme työelämään, ei miesten ja naisten välinen ero tule olemaan niin suuri. Ennen esimerkiksi rakennusala on ollut miesten ala, niin nykyään naisetkin pääsevät sinne helpommin, Saario sanoo.

Koko juttu 6.3.painetussa ja digilehdessä!

Jaa artikkeli: