Skip to main content

Muutto sulkee Kiskon kirjaston ovet kolmeksi viikoksi

Kiskolassa ovat seinät leveällä ja katto korkealla. Kirjastosihteeri Anna Schaumanin ympärillä oleva tila täyttyy lähiviikkoina kirjahyllyillä.Kiskolan juhlasalissa tuoksuu tuore puu ja remontti.  Kirjahyllyjä ei paikalla vielä montaa ole, mutta kuukauden päästä tilanne on toinen. 16. joulukuuta Kiskon kirjasto avaa ovensa entistä ehompana Kiskolassa.

Ahtaat ja epätarkoituksenmukaiset tilat ovat vaihtumassa valoisiin ja tilaviin. Muuttoa ei kuitenkaan tehdä parissa päivässä, joten kirjasto joutuu sulkemaan ovensa kolmeksi viikoksi ajalla 25. marraskuuta – 15. joulukuuta.
– Olen tilannut 500 muuttolaatikkoa, joihin ladon kirjat. Siinä menee ensimmäinen viikko. Kun muuttomiehet ovat tehneet kantotyöt, niin sitten kirjat pitää hyllyttää täällä. Sisustuksen kanssakin on vielä puuhaa, kuvaa Anna Schauman urakkaa.

Verhojen ja kalusteiden valinnat eivät ole kirjastonhoitajan leipähommaa, mutta tarjoavat vaihtelua. Schauman kyseli koululaisilta jo keväällä, minkälaista sisustusta nämä toivoisivat.
– Sohvaa, lukunurkkausta ja oleskelutilaa toivottiin, mutta myös värikkyyttä, kuvaa Schauman.

Schauman haaveilee, että kirjastosta tulisi jatkossa monipuolinen tila myös erilaisille tapahtumille.
– Kirjastossa pidetään jo lasten taidekerhoa keskiviikkoisin. Myös yhdistykset voivat tulla pitämään kokouksiaan tänne ilmaiseksi. Ihanaa olisi saada tänne esimerkiksi luentoja, konsertteja tai lastenteatteria, Schauman ennakoi.
Kirjaston sulkeutuminen avaa asiakkaille mahdollisuuden lainata kirjoja ja muuta aineistoa pidemmäksi aikaa.
Kaikki ennen sulkemista tehdyt lainat pitää palauttaa vasta tammikuun 2. päivään mennessä.
Vanhan kirjaston oven palautusluukkuun voi jättää edelleen palautuksia myös kirjaston kiinni ollessa.

Jaa artikkeli: