Tervepä terve. Toimituksen itäbulevardin viikkokaistaa vaihdetaan tässä seuraavaksi.
***
Ihminen näköjään poimii uutisvirrasta itseään jotenkin liikuttavat aiheet, olipa edessä paperilehti tai algoritmin suosittelemia otsikoita ruudulla.
Miten muuten selittää, että taas on osunut omaan silmään aika monta lukutaitoa käsittelevää juttua viikon aikana. Aiheeseen ovat tarttuneet niin valta- kuin maakunnallisetkin mediat, meillä täällä paikallisesti aihetta pidettiin isommin esillä viimeksi lukutaitopäivän aikaan syyskuussa, mutta juttuun sattuneen valiojoukon ansiosta sävy ei ollut yhtä tyrmistynyt.
Lukutaitopäivästä viis, lukupäivä on joka päivä tai ainakin sen pitäisi olla. Muu olisi ankeaa. Ja lukeahan voi esimerkiksi silloin, kun joku muu hoitaa ajamisen.
Viikonloppu vei Helsinkiin ja mukavuudenhaluinen taittaa senkin välin tietysti junalla.
Rantaradan tämänhetkisten pääteasemien välillä on matkaa sopivasti juuri niin, että siinä ehtii lukea näyttelijä Jukka-Pekka Palon uutta elämäkertaa siten, että junan kulkiessa entisen Kiskon kulmaa viistäen on tekstissä päästy siihen kohtaan, jossa muistellaan näyttelijäperheen kesämökkielämää Kiskossa.
Vielä joku siellä muistanee ikikomistus Tauno Palon hahmon järvenrantamaisemissa.
Ehkä joskus tuhannen vuoden päästä rakennettava länsirata ja nopeampi yhteys tietävät sitä, että pitää alkaa lukea harppoen tai muuten eivät osu ollenkaan Palon perheen tarina ja maisema yksiin.
Muutenhan yksiin tartutaan junassa useimmin ravintolavaunussa ja sitten toisiin.
***
Asia on sikäli pop, että tänään vietämme Aleksis Kiven eli suomalaisen kirjallisuuden päivää.
Lukemisen vähäisyydestä on tällä palstalla vaahdottu ennenkin, huolestuttukin. Turun Sanomien maanantainen juttu kertoi, että paperilehden lukeminen fyysisenä suorituksena on joillekin jo niin vierasta, että taidan vaihtaa huolen pelkoon.
Mene ja tiedä, uskaltaisiko tässä huolestua kaiken päälle jonkinlaisesta historiattomuudestakin ja jos kyllä, se ei kyllä koske vain lukemattomia ihmisiä.
Tämä tuli mieleen, kun luin iltapäivälehdestä sinänsä mielenkiintoista juttua Suomen ensimmäisestä Toyota-merkkisestä ajoneuvosta. Syynä ovat tasavuodet: ensimmäinen Toyota Crown tuotiin maahan syksyllä 1964. Päällimmäisenä mieleen jäi toki yksi autosta otetuista sisäkuvista ja sen kuvateksti, jonka mukaan ”ennen vanhaan autojen yleinen käynnistysmenetelmä oli laittaa avain virtalukkoon ja kääntää”.
Pistihän tämä miettimään. Toimituksen ikkunasta näkyy parhaillaan viisitoista autoa. Niistä kaksi saattaa käynnistyä napista, loput ihan varmasti startataan edelleen avainta kääntämällä eivätkä ne tästä katsoen ole ikäloppuja.
Että miten se mahtaa olla tämäkin. Ollaanko täällä maalla tahattomasti museokalustokuplassa tai Töölönlahden rannalla uusien, jotenkin muuten kuin avaimesta käynnistyvien autojen kuplassa.
Pahinta tietysti on sanapari ”ennen vanhaan”. Jos täältä kysytään, ”ennen vanhaan” autot käynnistettiin keulasta veivaamalla jos niitä ylipäätään oli. Joko tässä on mennyt enemmän vuosia kuin arvasinkaan tai sitten tuttu käsite käsitetään milloin mitenkin.
Jokainen meistä muutaman tonnin rutkulla ajelunsa aloittaneista muistaa toki jo vuosien takaa sellaisia autoja, jotka eivät käynnistyneet avainta vääntämällä. Vaikka niiden piti.
***
Ei sillä, ettei huolestua voisi mistä vaan. Hesarista sattui vastaan juttu, jossa perhe oli hankkinut uuden omakotitalonsa pihalle muovisen tekonurmen.
Sitä tulee joskus mietittyä, millaisia juttuja isommassa lehdessä pääsisi tekemään ja nyt ei ja toisaalta sitä, millaiset aiheet tarttuvat paikallislehden haaviin ja joista ei Sanomatalossa innostuta. Jotenkin sitä jäi siihen uskoon ja toivoon, että tuo aihe ei satu vastaan sen paremmin itselle kuin enää muillekaan, siinä määrin vistolta se tuntui.
Monihan kohentaa kroppaansa muovipallukoilla siellä ja täällä ja lisäksi ongelmana ovat pienemmät jakeet. Mikromuovitutkimustahan tehdään kaiken aikaa ja viimeisin eteen tullut uutinen kertoo, että muovia löytyy ihmiskehosta niin aivoista kuin jopa miesten kiveksistä.
En minä huolestuisi ensinnä syntyvyyden vähäisyydestä vaan siitä, ovatko tulevat sukupolvet tuolla menolla Lego-ukkeleita.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
