Tervepä terve. Toimituksen koillishihan viikkokilluttimia väläytellään tässä seuraavaksi.
***
Sitähän on asioita, joita en käsitä. Niin kuin kevytlimsat, Kaija Koon uudemman tuotannon suosio ja jalankulkijat ilman heijastinta.
Toisaalta viimeksimainituilla on ehkä kunniakas pyrkimys säästää julkisia varoja. Joskushan käy niin, että mustissaan pimeää piennarta kulkenut jalankulkija ei koskaan tarvitse kallista vanhainkotipaikkaa.
Heijastinhan on kuin kesäkissa. Joka vuosi molemmista asioista kampanjoidaan ja aina on joku houkka, joka viisaista neuvoista viis veisaa.
Jos ei henkikullan säilyminen ole hyvä peruste käyttää heijastinta, olisiko se, että siinä voi jatkaa mainostolppana olemista.
Selitän. Monesti merkkivaatteissa on kissankokoisilla kirjaimilla valmistajan nimi selässä tai rinnuksissa. Jotkut haluavat mainostaa vaatemerkkejä ja sillä kai nämä tekevät kauppansa.
Vaan entä, jos juuri siitä on kyse, että kyläkapakan tai museon tunnuksella varustettu heijastin koetaan noloksi eikä sitä haluta mainostaa, mutta Hilfigerin logolla kimmeltäjä kelpaisi kyllä. Jos näin, niin alkapaahan Adidaksella tai jossain tehtailu.
Provisiot ideasta voi lähettää tänne toimitukseen. Rekalla mahtuu pihaan.
***
Suomalaisen kirjallisuuden helmiä on Mämmilä-sarjakuva. Siinä kuvataan hämäläistä pitäjää ja kuuluupa kalustoon myös paikallislehti toimittajineen.
Yhdessä albumissa Mämmiviestin päätoimittaja kirjoittaa dekkarin. Hän ammentaa kirjaan aineksia omasta ympäristöstään, mutta muuttaa nimet ja irvailee esimerkiksi kylän hiihtotähdestä aika railakkaasti. Kirjakaupassa mainittu hiihtäjä tulee kiittelemään kirjailijaa, että eikö vaan olekin se naapurikylän laturaakki, josta tässä kerrotaan. Toiselle, mielestään hahmot tunnistaneelle lukijalle, kirjailija joutuu selostamaan, että kyseessä on dekkari, ei dokumentti.
Jotenkin tämä tuli nyt mieleen, kun luin uutisia siitä, että Noora Vallinkosken romaani Perno Mega City on otettu poliisitutkintaan. Syynä on se, että kirjan lukeneet ovat kokeneet, että siinä kerrottaisiin liian tunnistettavasti tosielämästä.
Kirjailija itse on todennut kirjoittaneensa teokseen stereotyyppisiä lähiöhahmoja, jotka voidaan tunnistaa missä vaan. Perästä kuuluu.
Hieno syksy. Tosielämä seurailee 80-luvun sarjakuvaa.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
