Skip to main content

Mitä kodeissa syödään

Rauman kouluissa pistettiin viime vuonna uusiksi koululaisten erityisruokavalion saamisen kriteerit.  
Nyt oppilaat tarvitsevat terveydenhuollon työntekijän antaman todistuksen siitä, että erityisruokavaliolle on peruste, kuten allergia.   Aiemmin käytössä oli vanhempien täyttämä lappu, josta oli seurauksena väärinkäytöksiäkin. Esimerkiksi kalasta pitämättömät saattoivat luistella kalan syömisestä tekaistun allergian varjolla.

Rauman uudesta linjasta uutisoi Yle Satakunta.  Uutisen mukaan muutoksella erityisruokavaliot vähenivät vuodessa noin kolmanneksella.

Niiden vanhempien aivoituksia on vaikea ymmärtää, jotka kyselemättä pistävät keksityn allergian kohdalle rastin oppilaan erityisruokavaliohakemuksiin.  Ensisijaisesti olisi nimenomaan vanhempien tehtävä totuttaa lapset syömään monipuolisesti. Yksinkertaisimmillaan tämä lähtee siitä, että kotona valmistetaan ja syödään erilaisia ruokia.  Samaa kasvatustehtävää toteutetaan kouluissa resurssien mukaan.

Se, että normaaliin ruokajonoon ei tarvitse liittyä kuin mieliruokapäivinä, on karhunpalvelus lapselle tai nuorelle.

Kouluruoka harvoin on kovin eksoottista. Kalaruokina Rauman peruskoulujen listalla ovat muun muassa sellaiset tuikitavalliset ruokalajit kuin kirjolohikiusaus, kalakeitto ja kalahampurilainen.  

Jos näissä on liikaa sietämistä oppilaille, voidaan kysyä, miten yksipuolisesti samat lapset kotonaan syövät.

Katse kauas

Salon ohikulkutie  otti askeleen lähemmäs toteutumistaan viime viikolla, kun maakuntahallitus myönsi Salolle avustuksen sen osuuteen tiesuunnitelmasta.

Asiaa voidaan pitää pitkään pyöriteltynä:  ensimmäisen kerran hanke merkittiin vaihemaakuntakaavaan yli 30 vuotta sitten.

Tapaus osoittaa, että maankäytön ennakointi ei ole helppoa.  1970-luvulla moottoritiestä on ollut kaavamerkinnän arvoinen aavistus, mutta se, että tie todella  joskus kohisisi kilometrikaupalla kaupungin pohjoispuolella, on varmasti ollut etäinen ajatus. Kaupunki kasvoikin tielinjauksen tuntumaan niin, että nyt on edessä todellista hieromista rakenteiden sovittamiseksi maastoon.

Perusongelma on ja pysyy: Salon keskusta on pohjois-etelä-suunnassa työläs ohitettava. Raskasta liikennettä ajatetaan kantatie 52:lta moottoritielle pitkin Meriniittyä ja Halikon risteyksiä.  Uudessa tiehankkeessa kyse ei ole itsetarkoituksellisesta ajattamisesta ohi kaupungin, vaan siitä että kaupungin ohi haluava liikenne saadaan pois alimitoitetuilta väyliltä.  

Mielenkiintoista on nähdä, mitä vuosikymmenien  päähän  ulottuvia maankäytön tarpeita tiestä varmasti käytävässä keskustelussa nyt löydetään.

Jaa artikkeli: