Skip to main content

Metsähallitus ei ota kantaa Matildanjärven kalakysymykseen

Teijolla on kävijöitä pitkin talvea. Espoolaiset Antti, Atte, Luminella, Lotte ja Caterina Kettunen uudenvuodenaattona ensimmäistä kertaa alueella.Metsähallitus sai juuri joulun alla valmiiksi selvitykset kaikkiaan neljän kansallispuiston perustamisen edellytyksistä.  
Tarkoituksena on, että hankkeet viedään ympäristöministeriössä poliittiseen käsittelyyn viimeistään helmikuussa.

Teijon osalta Metsähallitus ei ota kantaa yhteen isoon kysymykseen eli Matildanjärven virkistyskalastukseen.  Selvitys muistuttaa, että järven vesialue onkin mahdollista jättää kansallispuiston ulkopuolelle.    

Järvi on ristiriidassa kansallispuistohankkeen kanssa; siihen on istutettu kirjolohta, mutta kansallispuistossa tämä ei voi jatkua.  Lohen korvaaminen kotimaisella vaihtoehdolla ei ole aivan helppoa.   Matildanjärvi on kuitenkin suosittu kalastuskohde ja sen taloudellisetkin vaikutukset ovat merkittävät.

Kaikkiaan selvitykseen tuli 27 lausuntoa.   Eniten kritiikkiä antoivat metsästäjät.  Kansallispuistossa hirvenmetsästys on rajoittettua: hirveä saa puiston alueella ajaa, mutta ei ampua.

Jaa artikkeli: