Matkailu tuo Saloon tuloja enemmän kuin moniin muihin matkailusta tunnettuihin kaupunkeihin Varsinais-Suomessa.
Tämä selviää Yrityssalon teettämästä tutkimuksesta, jossa tutkittiin matkailun tulo- ja työllisyysvaikutuksia Salossa vuonna 2023. Vastaava tutkimus tehtiin yli 40 muussa kunnassa ja kaupungissa Suomessa.
Yrityssalo esitteli medialle tutkimuksen tuloksia keskiviikkona Salon IoT-campuksella.
Salossa matkailun tuomat välittömät tulot olivat vuonna 2022 noin 44 miljoonaa euroa. Tähän kuuluvat majoitus- ja ravintolatoiminnan sekä erilaisten palveluiden lisäksi esimerkiksi polttoainemyynti ja vähittäiskauppa. Myös esimerkiksi mökkimatkailut tai lyhyt piipahdukset näkyvät tuloksissa.
Tutkimuksessa ei tehty vertailua Salon kaupungin eri osien välillä. Yrityssalon erityisasiantuntija Tiina Backman ei halua tehdä kaupungin sisäistä erottelua vaan kertoo katsovansa kaupunkia kokonaisuutena.
–Kärjet meillä ovat kansallispuisto, ihanat ruukkikylät, merellinen saaristo Särkisalossa ja ihanat maaseutualueet. Tietysti keskustan alue ja Halikon seutu historioineen ovat ihan yhtä tärkeitä, hän sanoo.
Matkailun myötä myös muille aloille tulevat kokonaistulot olivat Salossa yhteensä yli 63 miljoonaa euroa. Välittömiä henkilötyövuosia matkailusta tuli Salossa taas 178 ja kokonaisuustyöllisyysvaikutus oli 214 henkilötyövuotta.
–Matkailu on merkittävä toimiala, joka tuo paljon työvoimaa tälle alueelle ja siinä on myös kehittämispotentiaalia. Tämä tarjoaa vertailua myös muihin alueisiin. Voisimmeko tehdä jotain paremmin tai satsata matkailun kehittämiseen enemmän? Backman pohtii.
Enemmän tuloja kuin Naantalissa
Matkailun Saloon tuomat välittömät tulot olivat suuremmat kuin esimerkiksi Naantalissa ja Raumalla, joihin matkailu toi noin 42 miljoonaa ja miltei 40 miljoonaa euroa.
Tiina Backman ja Yrityssalon kehittämispäällikkö Maija Pirvola pohtivat, että Salon isompia lukuja suhteessa Naantaliin selittää esimerkiksi Salon suuri mökkiläisten määrä sekä Naantalin matkailun keskittyminen vahvasti kesäaikaan.
Toisaalta samankokoisissa kaupungeissa, kuten Kotkassa tai Mikkelissä matkailun tuoma välitön tulo oli 61 ja yli 85 miljoonaa euroa.
–Mikkelissä on tehty lähes kymmenen vuotta töitä ruokamatkailun edistämiseksi. Heillä on ollut myös isommat resurssit matkailun kehittämiseen ja se näkyy tuloksissa, Backman pohtii.
Yrityssalo pyrkii myös kehittämään matkailua Salon alueella osana Salo 360 -kokonaisuutta yhdessä maaseutumatkailua kehittävän Lomalaidun ryn kanssa.
Yrityssalo keskittyy tukemaan matkailuyrityksiä tulevina vuosina lähiruokamatkailun, luonnon ja paikallisen kulttuurihistorian hyödyntämisessä etenkin kansainvälisten matkailijoiden kannalta. Yrityssalo ja Lomalaidun pyrkivät myös tukemaan yrityksiä yhteisten pakettien rakentamisessa, jota markkinoidaan ulkomaisille matkanjärjestäjille. Samaten panostetaan myös digitaalisuuteen.
Backman uskoo, että matkailun kehittämisen myötä myös matkailun luvut viimevuotisista luvuista tulevaisuudessa, mikäli ennusteet talouden kasvusta pitävät paikkansa. Se kuitenkin vaatii yrityksiltä panostusta.
–Yrityksillä tulee olla tuotteet ja palvelut kunnossa ja ne pitää olla digitaalisesti ostettavissa ja saatavilla asiakkaille. Myös matkailun yhteisnäkyyvyys Salona tulee olla kunnossa, Backman toteaa.