Skip to main content

Matildan maalarit oli kulttuuriteko

Oli pakko monestakin syystä käydä katsomassa ”Matildan maalarit”- näyttelyä Matildan työväentalossa sen lyhyenä aukioloaikana viime viikolla.
Yllätyin jo siitäkin, että tällaisia maalaustaiteen harrastajia on näin runsaasti ollut Matildassa.  Kiinnostuksen aihe oli myös nähdä se, millä tavoin tekijöiden taide mahdollisesti heijasti ja heijastaa työläiskylän sosiaalista todellisuutta.
Näin näyttelyssä  maalauksia rakennuksista, menneen maisemista jne. Mielenkiintoisia maalauksia, jotka toivon mukaan ymmärretään säilyttää myös historiallisina dokumentteina. Tietty amatöörimäisyys yhdistettynä suureen lahjakkuuteen antoivat teoksille tärkeän sisällön.
Arkipäivän realismista, ankarasta työnteosta, herrojen ja työläisten saunoista sen sijaan ei näiden kuvien perusteella juurikaan saa lisävalaistusta. Sinänsä vähän yllättävää.
Joka tapauksessa hieno näyttely, josta suuret kiitokset kuuluvat  Matildan insinööreille Rallelle, Kukkolle, Honnille samoin Pekka Gustafssonille ja muille näyttelyn tekemisessä mukana olleille. Kulttuuriteko.
Lasse Hallamurto

Jaa artikkeli: