Skip to main content

Matilda-talossa kävijälle nykyaika ei näy

Mathildedalin työväentalo eli Matilda-talo on ehdolla Hyvän korjauksen palkinnon saajaksi.
Palkinnon myöntää Seurantaloasiain neuvottelukunta ja se jaetaan syyskuussa. Palkintoa tavoittelee kaksitoista taloa.
–Maakuntamuseon arkkitehti Eija Suna oli tässä aloitteellinen. Hän totesi, että voisi esittää taloa ehdolle, kertoo työväenyhdistyksen Ralf Arén.
–Se jo lämmittää, että olemme ehdolla.

Mahdollinen palkinto on tunnustus suuresta työstä. 2010-luvulla taloon on esimerkiksi asennettu maalämpö, korjattu ikkunat ja parannettu salin lämmöneristystä. Kotiseutuliitto tuki muun muassa maalämpötyötä yhteensä 70 000 eurolla.
Töille on yhteistä se, että talon käyttöarvo paranee, mutta talossa kävijälle nykyaika ei juuri näy. Samaan sarjaan kuuluvat esimerkiksi uusittu keittiö ja nykymääräysten mukaiset jätevesijärjestelmät.
–Se on ollut ajatus, että tehdään vanhaa kunnioittaen ja käytetään niin paljon vanhaa kuin mahdollista, sanoo Arén.

Työtuntien määrä lasketaan tuhansissa ja talkoolaisten panos on ollut korvaamaton. Samaa lajia on luvassa jatkossakin: taloa odottaa lähivuosina kattoremontti, ja uusikin katto syöksytorvineen tulee olemaan vanhan mallin mukainen.

Hyvän korjauksen palkinto jaetaan kuudetta kertaa. Palkintoraatiin kuuluvat arkkitehdit Leni Pakkala ja Ulla Rahola sekä perinnerakennusmestari Tapani Koiranen. Raadin puheenjohtajana toimii Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo. 
Varsinais-Suomesta on ehdolla myös Laitilassa sijaitseva kulttuuritalo Walo, joka korjattiin tulipalon jäljiltä mahdollisimman paljon vanhaa käyttäen. Meriitit ovat monenlaisia, esimerkiksi vanhojen tulisijojen säilyttäminen on katsottu ansioksi monessa kohteessa.

Jaa artikkeli: