Skip to main content

Matala merivesi ja jäät kiusaavat lossilla

Alhaalla oleva merivesi kiusaa lossiliikennettä Ulkoluodon ja Petun välillä.
Vedenkorkeus oli tiistaina Hangon mittauspisteessä 50 senttiä alle keskiveden ja keskiviikoksi pinnan ennustettiin edelleen laskevan.

Lisäkiusaa on aiheuttanut meneillään oleva pakkaskausi. Ongelmia syntyy lossin rantautuessa. Lossin kulmissa olevat ohjaimet eivät osu lossilaiturin kelluvassa osassa, kalturissan oleviin reikiin vaan menevät yli.

Petun lossilla ongelma ratkaistiin lossinkuljettajan autolla. Auto on lossin kyydissä aivan ajorampin tuntumassa ja painaa lossin ”keulaa” sen verran, että rantautuminen onnistuu.
– Kohta pitää pyytää traktori painoksi, tuumi kuljettajavuorossa ollut Aleksi Langinen.

Lossin rantautumista hidastavat lisäksi jäälautat.  Kun meri jäätyi pari viikkoa sitten, vesi oli korkealla, puolisen metriä yli keskiveden.  Korkeapaineen tultua vedenpinta laski käytännössä metrin ja jää sen mukana.
–Tuosta uoman reunoilta murtui lauttoja ja nyt kelluvat tuossa, harmitteli Langinen ja putsasi samalla potkurivirralla Ulkoluodon puoleisen laiturin edustaa.

Jaa artikkeli: