Skip to main content

Martti Lehtonen kutsuu Särkisalon ikäihmisiä kuvaan

Martti Lehtonen on harrastanut valokuvaamista nuoresta lähtien.  Tekniikasta innostunut mies toteaa, että studiovalaisimien kanssa on riittänyt paljon mielenkiintoista opeteltavaa. Kuvaaja saa maistaa omaa lääkettään;  Martti Lehtonen istuu jakkaralle studiovalojen loisteeseen ja katsoo kohti kameraa.
Räps. Kuva lehtijutun yhteyteen on kohta otettu, vaikka mies vitsaileekin, miten outoa on joutua itse kameran eteen.  Kameran takana hän on nimittäin enemmän kotonaan.  

Lehtonen toivoo, että samalle jakkaralle löytäisi tänä keväänä mahdollisimman moni särkisalolainen ikäihminen. Ikänsä valokuvaamista harrastanut Lehtonen kantaa omalla tavallaan kortensa Suomen satavuotisjuhliin.  Hän haluaisi kuvata pitäjän ihmisiä ja koostaa kuvista myöhemmin tänä vuonna näyttelyn jonnekin Särkisaloon.
–Kyllä se on myös arvostuksen ele näitä ihmisiä kohtaan, Lehtonen miettii.

Projekti on paitsi tunnustus, myös kertomus pitäjän ihmisistä. Lehtonen miettii, että kuvien yhteyteen olisi paikallaan liittää kuvattavan nimi ja ehkä muutama rivi tekstiä.

Ajatus on, että nyt taltioidaan särkisalolaisia vuonna 2017, eikä pynttäytyä tarvitse, jos ei halua.
–Näihin kuviin saa tulla ihan sellaisena kuin haluaa.

Vuosien valokuvausharrastus on ollut samalla melkoista teknisen kehityksen aikaa.
–Venäläisellä Zenitillä se alkoi, ja silloin ei ollut automatiikkoja.  Piti hankkia tuntuma siitä, miten valitaan aika, aukko ja herkkyys, Lehtonen kertaa.

Lue koko Treffatti-sarjan juttu painetusta lehdestä

Jaa artikkeli: