Skip to main content

Marjat jokaisen ulottuvilla

Varma kesän kypsymisen merkki ovat metsäteiden varsille pysäköidyt autot.  Niiden lähtiessä pois on tavarasäiliöihin nostettu täysiä ämpäreitä, sisältönään esimerkiksi mustikoita, sieniä tai pohjoisempana vaikkapa lakkoja.  Marja-aika alkaa olla käsillä ja sateiden sattuessa myös sienet nousevat kunnolla pintaan.

Suomessa nämä metsän antimet ovat hyvin vapaasti käytettävissä. Jokamiehenoikeudet sallivat poiminnan kotitarvekäyttöön ja myyntiinkin.    

Vapauden vastapuolena on tietty vastuu,  metsässä on luonnollisesti esimerkiksi kuljettava roskaamatta, vältettävä menemästä liian lähelle pihoja ja turmelemasta ympäristöä suotta.  Jos vielä onnistuu pysäköimään auton niin, että siitä ei ole muille haittaa, ovat asiat pääosin hyvin.

Niin kuin  moneen toimintaan, tähänkin liittyy kateus.   Sitä podetaan niitä ihmisiä kohtaan, jotka saavat pienen tai isomman tienestin poimimiaan marjoja tai sieniä myymällä.

Kateuteen ei tietenkään ole pienintäkään syytä. Kuten alussa mainittiin, metsä on kaikkien käytössä eikä sinne meneminen ainakaan maaseudulla kuten Perniössä vaadi juuri ponnisteluja.

Itse poimiminen vaatii hiukan fyysistä toimimista, mikä vain osoittaa että marjarahat eivät ole tyhjästä tullutta tiliä eivätkä siis kateuden arvoisia.

 AT

Jaa artikkeli: