Pieni tyttö pistää takin naulaan ja tulee reippaasti kättelemään: 
– Minä olen Marianne Vallittu, 29 vuotta ja täytän elokuun kymmenentenä kolmekymmentä.
Isää, Pertti Vallittua hymyilyttää: juhlat kuten syntymäpäivät ovat Mariannelle iso asia.
Ensi viikolla vietetään Salossa hyvinvointiviikkoa, jonka aikana pyritään muun muassa tähdentämään omaishoitajille, mistä apua ja tukea on saatavissa.
Kiskon Kaukurilla asuvassa Vallitun perheessä asia on tuttu: Pertti Vallittu on tyttärensä omaishoitaja, virallisesti ollut sitä seitsemän vuoden ajan. Diagnoosi on ollut selvä siitä lähtien kun Marianne elokuussa 1983 syntyi: hänellä on downin syndrooma.
Vallituilla nähdään vain yksi tarina siitä, mitä omaishoitajan arki voi olla.
– Jos hoidettavana olisi vaikka vaikeasti sairas ihminen, jonka luota ei voi olla yhtään pois, se olisi varmasti kuormittavampaa, miettii Eeva Vallittu.
Marianne pärjää esimerkiksi kotona yksin jonkin aikaa, mutta ei yötä: jos joku asia alkaa pelottaa, pelko voi käydä turhan isoksi.
Marianne on kuitenkin pikkuhiljaa itsenäistynyt: hän asuu periaatteessa kotona, mutta omassa pikku asunnossaan pihan toisella laidalla. Matkaa vanhempien talon rappusille tulee parikymmentä metriä.
Töissä Marianne käy Toijan Kuusituvassa; hän on koulutukseltaan mukautettu artesaani ja työhön kuuluu esimerkiksi mattojen sitomista.
Maanantaina ilonaihe oli työpaikan uusi työharjoittelija ja päivän aikana tavatut hevoset.
Työpaikka on arvossaan: pois Marianne ei malttaisi olla edes kipeänä.
Lue koko juttu Marianne Vallitusta, samoin hyvinvointiviikosta, painetusta lehdestä
