Skip to main content

Manga vei särkisalolaislasten sydämen

Ihmisen piirtäminen on periaatteessa helppoa.  Sauli Siltanen, Camilla Lilja ja Neea Heinonen piirsivät tiiistaina suurisilmäisiä manga-hahmoja.

Pää on kuin kananmuna kärjellään, siihen vedetään pari apuviivaa silmien, suun ja korvien paikkoja merkitsemään, vartalo on suunnilleen kahdeksan pään korkeutta ja olkapäissä on pallonivelet.

Särkisalon nuokkarilla lähdettiin tiistai-iltana ihan alkeista, mitä ihmishahmon saamiseen paperille tulee.
Maali oli kunnianhimoisempi:  tiistaina opeteltiin piirtämään Japanista Suomeen saapunutta mangaa.
Japanissa manga tarkoittaa sarjakuvaa ja kyse onkin paljon muusta kuin vain piirtämisestä.
–  Miettikää heti, millainen tyyppi se on, jota alatte piirtää. Onko se vihainen tai omistaako se esimerkiksi koiran. Se on yhtä tärkeää kuin se, miltä hahmo näyttää, evästi työpajaa vetänyt Mira Kykkänen.
Piirtämisen perusasioista lähtee mangakin, vaikka lopulliset hahmot voivatkin suurine silmineen ja pyöreine muotoineen olla hyvin liioiteltuja.  

Tiistaina opaskirjat olivat kovassa käytössä ja loput kysyttiin:
–  Miten kenkä piirretään, tiedusteli joku ja Mira Kykkänen sai piirtää jalkineen malliksi.
Kipinä tarttui viimeistään tiistaina loppuunkin porukkaan: Sauli Siltanen kehaisi  jo lainanneensa manga-oppaita kotiin luettavaksi alakerran kirjastosta.

Kirjastosta lähti aloite pajan pitämiseksikin.  Itse pajan toteutti Aurinkoinen tulevaisuus ry kaupungin avustuksen turvin.    
Mangapajaa pidetään myös  tiistaina 4.12. Perniössä.

Jaa artikkeli: