Skip to main content

Maatiloilla tarvitaan entistä enemmän liikkeenjohdon osaamista

Talousasiantuntijan työ kuljettaa Olli Saaristoa pellonpientareelta toiselle. Työpäivä tämäkin; ennen haastattelua Olli Saaristo on ehtinyt käydä kaksi videoneuvottelua ja lähettää asiakkaalle investointisuunnitelman. Sade ei sallisikaan peltotöitä, toisaalta viime viikolla omien peltojen sato olikin jo puitu.

Saaristo on isännöinyt kotitilaansa Perniössä vuodesta 2014 lähtien. Näköalapaikka maanviljelykseen aukeaa paitsi oman tilan, myös toisen työn kautta. Saaristo työskentelee ProAgria Länsi-Suomen talousasiantuntijana maksuvalmiuslaskennan, rahoitus- ja investointisuunnittelun sekä liiketoiminnan kehittämisen parissa.  Lisäksi hän vetää ProAgrian Viljelykasvu-ryhmää, jossa on viitisentoista viljelijää.
–Se on aitiopaikka seurata mitä tilakentässä tapahtuu. Asiat muuttuvat uskomattomalla tahdilla, Saaristo toteaa.

Meneillään on rakennemuutos, joka edelleen vähentää tilamäärää ja kasvattaa tilakokoja.
–Jatkossa ei välttämättä riitä, että on hyvät tuotantotulokset. Yhtä lailla maatiloilla tarvitaan liikkeenjohdollista osaamista, Saaristo uskoo.

Talousasiantuntijalta vaaditaan usein pelisilmää ja kykyä asettaa sanansa, jos puheeksi tulevat esimerkiksi tilan investointisuunnitelmat.
–Asiakkaan luottamus on ansaittava, ja siinä auttaa, kun on tilan kautta substanssiosaamista, Saaristo uskoo.
Töksäytellä ei saisi, mutta asiat pitää nostaa esiin.
–Riskiskenaariot ja stressitesti pitää tehdä. Esimerkiksi iso kotieläininvestointi on samalla päätös omasta työurasta. Pitää ruotia läpi, mitä saa tapahtua, että investointi saadaan hoidettua. On huomioitava korot, tuotehinnat ja kustannusarvion pitävyys on ihan a ja o verrattuna siihen että tuotehinnat voivat olla volatiilit, Saaristo puntaroi.

Huolta Olli Saaristo kantaa kuluttajaviestinnästä.
–On paljon kuluttajia, joilla ei ole enää pariin sukupolveen tuntumaa ruoantuotantoon. Heille pitäisi kertoa, miksi suomalainen elintarviketuotanto on tärkeää ja hyvää.
Miksi?
–Esimerkiksi siksi, että se on salmonellavapaata, eikä lääkejäämiä kulkeudu ruokaan asti. Läpinäkyvyys ja valvonta ovat Suomessa huippuluokkaa, Saaristo toteaa.

Koko Treffatti-sarjan juttu painetussa lehdessä

Jaa artikkeli: