Loppiaiseksi suunniteltu maakuntaviesti siirtyy tammikuun loppuun, lauantaihin 25.1. Nousiaisissa järjestettävään kilpailuun osallistuu myös Perniön Urheilijoiden hiihtäjiä.
Hiihtojaoston uusi puheenjohtaja Janne Salo kertoo, että nuorista kootaan yksi tai kaksi joukkuetta. Aikuisia hiihtäjiä Nousiaisiin lähtee kaksi joukkuetta.
–Joukkueet kootaan meidän aktiiviporukasta. Aktiiviryhmä on harjoitellut vuoden ympäri, Salo kertoo.
Lumen puute on vaikuttanut siihen, ettei kilpailuja ole vielä järjestetty, joten monella on kisakausi vielä avaamatta. Hiihtämisen makuun on päästy hiihtoputkien ja Lapin rinteiden avulla.
–Meitä oli 15 henkilöä harjoittelemassa Levillä itsenäisyyspäiväviikolla. Joku on käynyt myös Lahdessa kisoissa, Salo kertoo.
Lumettomuus ei lannista hiihtäjien kilpailuhaluja.
–Tilanne on kaikille sama, joten sen ei pitäisi vaikuttaa kilpailujen lopputulokseen.
–Lenkkeily ja sauvakävely ei ole sama asia kuin lumella harjoittelu. Etenkin lapset kyllästyvät helposti sauvakävelyyn, Salo muistuttaa.