Mitä Perniössä ensin, sitä Helsingissä pienellä viiveellä. Perniön Pyhän Laurin kirkossa kynttiläkruunun sai kutreilleen tiistaina kemiönsaarelainen Jenna Danielsson. Samalle saarelle tuli kunniaa myöhemmin illalla, kun kemiönsaarelainen Ingrid Holm kruunattiin koko Suomen Luciaksi.
Molemmissa tapauksissa taustalla on historiaa; Ingrid Holm on ollut aiemmin Dragsfjärdin ja Turun Lucia, ja pitkään titteli on kajastellut mielessä myös Jenna Danielssonilla.
–Muistan, kun olin yksi pienistä enkeleistä kulkueessa ja silloin haaveilin siitä, että saisin joskus olla Luciana kulkueessa.
Tänä vuonna toive toteutui, ja puitteet olivat edellisvuosia juhlavammat; koulun salin sijaan juhla tuotiin kirkkoon, jossa yleisöä olikin lähes parisataa henkeä.
Suomessa perinne on yli satavuotias; varhaisimpien tietojen mukaan Lucia-juhlaa olisi vietetty jo vuonna 1898 Turun ruotsalaisessa naislyseossa.
Eteläisessä Salossa Lucia on valittu pitkään; putki on jatkunut yhtäjaksoisesti vuodesta 1993 lähtien. Tuolloin tapahtuman taustavoimana oli Pohjola-Norden, ja 23 vuotta sitten ensimmäiseksi Luciaksi kruunattiin Nina Nikkanen. Nykyään tapahtuman järjestävät yhteistyössä Perniön yhteiskoulu, Salon seurakunta ja Perniönseudun Lehti.