Skip to main content

Lohijokien rauhoitusmääräyksiä rikottu Salon seudulla

Tieto lohikalojen syysrauhoituksesta ei ole saavuttanut kaikkia kalastajia. Vaelluskalavesistöihin kuuluvissa joissa verkkokalastus on kielletty marraskuun loppuun asti ja uutena rajoituksena mukaan on tullut verkkokalastuskielto meressä kilometrin säteellä joen suusta lokakuun loppuun asti.

Näiltä alueilta on kuitenkin valvonnassa löydetty pyyntejä, ja Halikon- ja Uskelanjoen alueilta verkkoja on myös takavarikoitu. Kiskonjoen suun tuntumasta on tavattu lipulla merkittyjä verkotuspaikkoja, ja näihin valvoja on kiinnittänyt tiedonannon siitä, että verkkokalastus alueella on kielletty.
–Sääntö on uusi, ja varmaan joku on voinut vielä laskea verkot kiellettyyn paikkaan vahingossa, toteaa kalastusmestari Paavo Suominen Varsinais-Suomen ely-keskuksesta.

Samansuuntaista tuumii Salon seudun kalastusalueen isännöitsijä Olli Ylönen.
–Pikkuhiljaa tähän on kuitenkin otettava valvonnassa tiukempi linja. Tärkeää on nyt, että tieto rauhoituksesta menisi kalastajille asti, Ylönen sanoo.

Paavo Suominen kertoo, että ely-keskuksen toimesta valvontaa on tehty merkittävimpien jokien suilla. Hän arvelee, että tänä syksynä edessä on vielä yksi valvontakierros. Takavarikoiduista pyydyksistä Salon seudulla ei ole valvonnassa löydetty lohikaloja. Takavarikoidut pyydykset päätyvät poliisin huomaan.

Kalastusasetuksen 12 § mukaan taimenen kalastus meressä pintaverkolla  on kielletty.  
–Näiden jokien edustoilla on joillakin ollut tapana pitää vahvalankaisia harvoja taimenverkkoja pyynnissä, ja se ei enää käy päinsä tuon kilometrin alueen ulkopuolellakaan, Suominen opastaa.
 

 

Jaa artikkeli: