Jetta Kulmalan ja Taija-Leena Jokilehdon tiet ystävyys alkoi Saurun koulussa 1980-luvulla.
Koulupäivän mitta alakoulussa taitaa olla neljästä kuuteen oppituntia. Pulpetissa istuen menee koulupäivästä iso osa, mutta kuinka käy? Eniten muistoja jää kaikesta muusta: koulumatkoista, välitunneista, ruokailuista, kaikenlaisesta tihinästä ja tohinasta naulakoilla ja pihanperällä ja kulman takana.
Muistoja jaettiin Saurun koulussa keskiviikkona avointen ovien päivässä. Eikä lopulta ollut väliä silläkään, millä vuosikymmenellä kukin oli koulun mäelle kiivennyt. Samaan rinkiin mahtui 1980-luvulla koulua käyneitä ja varttuneempiakin.
–Tuossa ovella seistiin jonossa ja jännitettiin ensimmäisenä aamuna, muisti Eero Ketola.
–Aina jonotettiin, tuntuu siltä.
Ketola aloitti koulunsa vuonna 1958 ja kaksi ensimmäistä vuotta käytiin koulua samassa talossa kuin nykyäänkin. Seuraavat vuodet käytiin puukoulua, joka vuosituhannen alussa siirrettiin Billnäsiin Rakennusapteekin käyttöön.
Nimiä ja yksittäisiä tapauksia palaa mieleen vuosikymmenienkin päästä ja Saurussa muisteltiin niin laiskanläksyn lukemista kuin sitä, miten tarkimmat saivat heitettyä lumipallon lipputangonnuppiin. Opettaja Eila Marjamäki saattoi muistuttaa jostain kolttosesta lukuvuoden loppuun asti.
Koulu on väistämättä yhdistävä tekijä: sitä on voinut käydä useampi sukupolvi. Vähäinen ei ole sekään asia, että kerran koulussa syntyneet ystävyyssuhteet ovat kestäneet. Kuten vuonna 1984 koulun aloittaneiden Jetta Kulmalan ja Taija-Leena Jokilehdon välillä: kaksikko myönsi eilen, että tuttuja nurkkia kolutessa olo on haikeakin eikä vähiten siksi, että koulu on toiminnassa viimeistä kevättä.
–Hyvä koulu tämä oli ja niin ihanat opettajat, kaihosi Jetta Kulmala.
Yksi heistä oli Jukka Nurmi, intohimoinen lintuharrastaja ja luonnontuntija. Opettajalla oli ”piippari” vyötäisillä koulussakin ja joskus tieto lintuhavainnosta tuli kesken päivän ja opettajalle alkoi tulla kiire havainnon perään.
Ehkä aika kultaa osan muistoista: eilen sai monesta suusta kuulla sen, miten koulussa oltiin hyvinkin yhtä porukkaa eikä kiusaamistakaan 1980-luvulta muisteta.
–Te olettekin vielä sitä porukkaa, jota ehdittiin kotona kasvattaa, mietti rehtori Anssi Örling.
Muutos ei tullut pikitietä pitkin vaan ilmojen halki: käytävällä mietittiin eilen, että joka taskusta löytyvien älylaitteiden myötä lapsille on kovin varhain auki kovin paljon.
Saurusta haettiin tai ainakin tunnelmia eilen Pirkanmaalle asti. Marko Taimela aloitti koulutiensä Saurussa vuonna 1981 ja halusi tulla vielä käymään ja samalla makustelemaan pienen koulun tuntua. Hänen perheessään on lähivuosina edessä lapsen kouluun meno ja Taimela myöntää, että koulushoppailu houkuttaa: pienempi koulu olisi isoa mieluisampi.
–Se vaan voi tarkoittaa sitä, että joutuu lähtemään ulos kaupungista, mietti Tampereella asuva Taimela.
Ilmeisesti yhteen kertaan ei ole jäänyt se, kun jostain ikkunasta on livahdettu vaivihkaa pihalle. Yksi muutos vuosien varrelta liittyy keittiöön: Saurussa ei enää kokata, mutta jakelukeittiö on. Siitä vastaava Anu Kanerva myönsi olevansa lapsille yksi koulun aikuisista, tuttu hahmo, jolle tullaan juttelemaan siinä kuin opettajillekin. Kanerva arvelee, että isommassa koulussa näin varmastikaan ei ole.
