Elina Suonio-Peltosalo toteaa, että varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisy tuovat säästöjä ennemmin kuin palvelujen keskittäminen.
Kyynärsauvat kertovat, että kävely vaatii ylimääräistä tukea. Elina Suonio-Peltosalo tulee avaamaan vieraalle oven, mutta koirat Leo ja Mocca saavat toistaiseksi tyytyä muihin ulkoiluttajiin.
Pitkä arpi Suonio-Peltosalon oikeassa polvessa kertoo lisää.
Terveydenhuollon kipukohdat ovat viikottainen keskustelunaihe, kriisistäkin joku voisi puhua.
Hyvinvointialueilla loppuvat rahat ja tekevät kädet, palvelupisteiden karsimista on suunnitteilla eri puolilla maata.
Entä, kun palvelua tarvitsee ihminen, joka on niitä järjestämässä ja niistä päättämässä? Ottaako ammattilaisen silmään jotain hälyttävää tai jotain, jota pitäisi miettiä muuten uusiksi?
Suonio-Peltosalo istuu hyvinvointialueen valtuustossa ja ikääntyneiden palveluiden lautakunnassa sekä Salon kaupunginvaltuustossa ja on työskennellyt pitkään erikoissairaanhoitajana muun muassa kirurgian vuodeosastolla.
Avataan aluksi se arpi, kuvaannollisesti. Sen takana on noin kuukausi sitten asennettu uusi polvinivel.
Hoitopolku oli pitkälti julkinen; alkunsa se sai perusterveydenhuollosta ja leikkaus tehtiin Tyks Ortossa.
–Siellä huomasi, että yöllä resurssia on vähän. Jos piti saada esimerkiksi lisää kipulääkettä, sitä sai odottaa. Kun hoitaja sitten tuli, hän antoi toki kaiken aikansa, Suonio-Peltosalo perkaa.
Leikkausta ehdotettiin jo vuosi sitten, mutta tuolloin potilas päätti sinnitellä, kun polvi vielä jotenkuten palveli.
Suonio-Peltosalo toteaa, että hänellä oli mahdollisuus vielä odottaa. Hän muistuttaa olevansa työikäinen, liikunnallinen ihminen. Kaikki eivät ole.
–Leikkausjonoja pitäisi saada ihan ehdottomasti purettua. Meillä on paljon ikäihmisiä, jotka odottavat esimerkiksi nivelproteesia pitkään. Kunto ehtii siinä ajassa huonontua ja kun leikkaus sitten on tehty, heistä ei ole kotiutujiksi.
Koko juttu 4.4. lehdessä!
