Tervepä terve. Toimituksen itänäyttämön viikkoesirippu avataan tässä seuraavaksi.
***
Syksyn teema on näköjään levikkialueen ihmisten bongailu elämäkerroista.
Tällä kerralla yhdistyy parikin esittävän taiteen lajia.
Kirjastosta tarttui mukaan erinomainen Antti Heikkisen kirjoittama elämäkerta erinomaisen hurmaavasta näyttelijä Eila Roineesta, jonka moni muistanee ennen muuta telkkarista.
Roine on turkulainen teatterisuku, jonka vesoista Eila, Esko ja Liisa ovat tehneet työuransa pääosin Tampereella. Sisarusten isä Eero oli niin ikään näyttelijä ja kirja kertoo, että häntä taas ohjasi Tukkijoella -elokuvassa Kalle Kaarna. Hän taas oli perniöläissyntyinen ohjaaja ja taidemaalari.
Kaarna, syntyään Häggström, eleli Mathildedalin jälkeen seudulla vielä Muurlassa ja Kemiönsaarella. Kaarnalle Tukkijoella oli jo kymmenes elokuva ja näin mies kytkeytyi osaksi teatterihistoriaa tätäkin kautta.
Tämä oikeastaan vain vankistaa sitä, joka tässä on vuosien aikana opittu. Menepä kahville tai kaljalle missä vaan syrjäkylällä Itä-Timorista Ikuriin tai Nashvillestä Nairobiin ja mainitse Perniö, niin eikö jostain pubin nurkasta ilmesty joku ilmoittamaan, miten heillä on muuten mummola siellä.
Teatteriasia joka tapauksessa on näin syksyllä ajankohtainen. Tätä kirjoittaessa tiedossa on pari esitystä, joissa saa käydä eikä ole varmaa, etteikö lista pitenisi. Esiripun laskeuduttua tulee aina se olo, että miksi ei käy useammin ja samalla ihmettelee, minne näyttämöltä hävisi äsken nähty maailma.
No, tämä viikko vei Saloon ja toisen sikäläisen teatterin tiedotustilaisuuteen. Asiassa kiinnosti jossain määrin paljon se, että teatteri sai kokeiltavakseen uudet vanhat tilat eli entisen elokuvateatteri Bio Jännän. Vanhassa osoitteessa Mariankadun keittokomeron kokoisella näyttämöllä tehtiin etevien lavastajien ja valosuunnittelijoiden avittamana pieniä ihmeitä, Jännän lentokentän kokoisen näyttämön ei samalla lailla tarvitse kai taipua.
Yhtä kaikki tilaisuudessa sitä alkoi miettiä omaa teatteri- ja elokuvateatterihistoriaansa. Ensimmäisen teatterikokemuksensa muistaa paremmin, leffan ehkä siksi että siitä on kerrottu.
Joskus ammoin elokuvateatteri oli suunnilleen jokaisessa kylässä, missä sattui olemaan palokunnantalo tai muu. Aikoinaan eli kiertävien elokuvannäyttäjienkin ammattikunta.
Sanokaa mitä sanotte, mutta siinä saattoi saada paremman annoksen elokuvan taikaa, kun paineli talvi-illassa työväentalon saliin katsomaan leffaa sen sijaan, että makaisi kalsarit jalassa kotisohvalla ja toljottaisi suoratoistopalvelusta jotain varovaisenvirheetöntä, jonka valitsemiseen meni tunti.
***
Mutta se jäi ratkomatta, koska ja mitä on viimeksi käyty katsomassa Bio Jännässä silloin sen ensimmäisellä toimintakierroksella. Veikkaus jostain 80-luvun Turhapurosta voi mennä paljonkin pieleen, väliajan kanssa näytetty JFK ehkä vähemmän. Sali ei ole mitenkään liikaa siitä muuttunut, nostalgikon mielestä onneksi.
Sitten tuli mieleen sosiaalinen media, jossa tulee itse oltua keinutuoliosastoa. Facebookia jaksaa vielä, siellä kun on jopa yli viiden sanan tekstejä ja yli viidentoista sekunnin videoita ja joka tapauksessa riittävästi aiheita verenpaineiden nostoon. Palvelu lisäksi pitää pientä kirjaa siitä, koska on vuosia sitten oltu ja missä, mutta yli viidentoista vuoden päähän ei sekään ylety. Päiväkirjaa pitäville voi joskus olla kateellinen ja etenkin niille, joiden vanhemmat ovat pitäneet päiväkirjaa.
Salon elokuvateatteripuoli on ilahduttavasti kahden verraten pienen yrityksen varassa ja äkkiä laskien saleja on kuusi ja perinteitäkin riittää. Erinomaisissa historiakantimissa asia näkyy olevan läntisellä Uudellamaalla, missä satavuotias Kino Pallas Karjaalla kunnostettiin oikein talon henkeä kunnioittaen. Tammisaaressa remontoidaan maan vanhinta elokuvateatteria Bio Forumia ja hankolainen Kino Olympia näyttää melkein siltä kuin sodan jälkeen valmistuttuaankin.
Olympian kulmille taas vei iltapäivän mittainen syysloma Hangossa. Ohjelmassa oli nykyään aliarvostettua vapaata hilluntaa. Se taas sisälsi tällä kerralla muun muassa puistonpenkillä istumista, veneiden katselua ja vuosien takaa tuttujen kulmien kertaamista. Historiasta ja maantieteestä löytyvät syyt siihen, että yhdellä Hangon-keikalla saa vähän kuin reissun Skåneen, Terijoelle ja Eckeröhön.
Näin lokakuussa vierassataman pöhisijät ovat toki palanneet keskuslämmityshuoneisiin.
Eipä sillä, ettei se kuohujuoman kanssa patsastelu olisi jonkin sortin kesäteatteria sekin. Mikä komediana alkaa, voi farssiksi edetä tai peräti tragediaksi ja joskus musikaalin kautta.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
