Skip to main content

Läntisestä viemäristä kysytään tällä viikolla

Pentti Kekkonen ja Jarkko Salmivaara neuvottelevat viemäriasioista Mutaisten pumppaamon luona. Kekkonen ilmoitti liittyvänsä ilman muuta. Taustalla Kaisaari.Kiinteistönomistajat ranta-alueella Teijolta pohjoiseen ovat saaneet postia tällä viikolla.
Lähettäjä on MUKI:n vesihuolto-osuuskunta, joka kysyy halukuutta liittyä rakennettavaan viemäriin ja saada samalla mahdollisuuden puhtaaseen veteen ja valokuituyhteyteen.
–Siinä kerrotaan mistä on kysymys, mitä maksaa ja siten vaan rasti ruutuun, selvittää vesihuolto-osuuskunnan Jarkko Salmivaara.
Vesihuolto-osuuskunta odottaa vastauksia syyskuun puoliväliin mennessä.
Alustava suunnitelma linjoista on olemassa samoin kustannusarvio.
–Suunnittelu jatkuu, että pääsemme rakentamaan ensi keväänä, kertoo Jarkko Salmivaara.
Kustannusarvio on noin 950 000 euroa ja viemäriin liittyviä kiinteistöjä on arviolta noin yhdeksänkymmentä.
Osuuskunnan hallitus on päättänyt liittymän hinnaksi 7000 euroa. Loppu rahoituksesta saadaan kasaan korottamalla osuuskunnan jäsenmaksua, valtion tukirahalla ja osuuskunnan pitkäaikaisella lainalla.

Mahdollisuus monelle
Kirjakkalan alueen viemäri liittyy runkolinjaan Vilniemessä vanhan puhdistamon paikkeilla.
–Se vedetään läheltä rantaa kesämökkien takaa ja niillä on mahdollisuus liittyä linjaan, huomauttaa Salmivaara.
Sama koskee Teijon ja Korvensalmen välille kaavoitettuja uusia tontteja.
–Täällä on seitsemänkymmentä uutta tonttia.
Uusien tonttien ostajat voivat ostaa option liittymään samoilla ehdoilla kuin nyt liittyvät.
Varaus on voimassa  kolme vuotta ja sen voi uusia. Maksu hyvitetään liittymismaksussa, kun rakentaminen alkaa.

Paineviemäri
Salmivaara arvelee, että alkuun liittymishalukkuus on  70-75 prosenttia.  Osa jää maastosyistä umpisäiliön varaan, vaikka verkosto toteutetaankin paineviemärinä.
–Sen kanssa voidaan kalliot ja kehnot paikat kiertää tai ylittää.
Mutaisiin on valittu kahdesta mahdollisesta pumpusta ruuvipumppu.
–Sen paras ja kun jokaisella on samanlainen, vikatilanteita varten on aina muutama pumppu varastossa.
Salmivaara muistuttaa vielä ikäpykälästä.
–Jos kiinteistö on vapautettu asukkaan iän perusteella jäteveden käsittelyn järjestämisestä, se on pantava kuntoon heti, jos asukas vaihtuu.

Jaa artikkeli: