Skip to main content

Lanskalanmäen täyttymiseksi haetaan vaihtoehtoja

Lanskalanmäki kaavoitettiin Perniön kunnan aikaan. Matkalle on mahtunut muun muassa markkinointiyhteistyötä Honkarakenteen kanssa.  Alueella on kaksi uutta rakennusta, joista toinen on tyhjillään. Yhdellä tontilla ovat maanrakennustyöt käynnissä. Teijon Lanskalanmäkeä pyritään saamaan kaupaksi uusilla keinoilla. Salon kaupunginhallitus päätti maanantaina, että alueelta vuokrataan tontteja Olli Lehden edustamalla Koy Meri-Teijo Marinalle.

Kiinteistökauppaa alueella tehnyt Lehti tarjoutui aiemmin ostamaan Lanskalanmäestä 15 tonttia, jos Teijon koulu säilyy. Ajatuksena oli pistää lisää vauhtia markkinointiin, lisätä näin alueen asukasmäärää ja tätä kautta turvata koulun jatko.
Ostotarjoukselle ei lämmetty kaupungin maapoliittisessa ja yleiskaavallisessa työryhmässä. Neuvotteluissa on todettu, että ostotarjous ja hinta eivät vastaa sitä, mitä kaupunki on tonttien osalta linjannut. Ratkaisuksi löytyi vuokraaminen.

Mukana on myös ehtoja: Lehden on esimerkiksi markkinoitava tontteja valtakunnallisesti.
Sopimuksiin ehdotetaan myös kirjattavaksi, että tonttien vuokraamisen ja sitä mahdollisesti seuraavien kauppojen on tarkoitus tukea koulun säilymistä.
–Lanskalanmäkeen koetetaan löytää vaihtoehtoja, joka toisi tontit mahdollisimman nopeasti rakennetuksi, kertoo Olli Lehti jatkosuunnitelmista.
–Tarvitsemme tänne uutta väkeä.

Vaihtoehdot lähtevät avaimet käteen-ratkaisuista, riippuen siitä, mitä tulija tahtoo.
–Verkostojen kautta voimme tarjota työtä rakentajille, kaivinkoneyrittäjille, sähkömiehille, mitä tulija tontillaan tarvitsee.
Lehti uskoo vakaasti Teijon alueen vetovoimaan, matkailu kehittyy, mutta yrityksillekin on tilaa.
–Koulu ja päiväkoti ovat sellaisia, meri, järvet ja kansallispuisto, samaan ei moni paikka pysty. Joku voi tuoda yrityksensä mukanaan. Lehti miettii.

 

Jaa artikkeli: