Skip to main content

Lähikirjastoissa saa kohta lainata aamusta iltaan

Särkisalon kirjastossa pääsee tätä nykyä lainaamaan kolmena päivänä viikossa.  Jatkossa joka päivä, kunhan muutos omatoimikirjastoksi on valmis.  Eija ja Jukka Aarniolle kehityksen kulku oli mieleen.Salon lähikirjastojen muuttamista omatoimikirjastoiksi jatketaan.
Eteläisessä Salossa ovat ensi vuonna listalla Särkisalo ja Kisko.
–Sehän on hyvä, palvelu säilyy ja jopa lisääntyy, sanoi Eija Aarnio maanantaina kuultuaan, että Särkisalon kirjasto muuttuu omatoimikirjastoksi.

Jukka Aarnio oli samaa mieltä, vaikka haluaakin itse henkilökohtaista palvelua.
–Minä kysyn aina Irjalta, mitä seuraavaksi luen, vitsaili dekkarilinjalla pysyttelevä Aarnio.
Kirjastosihteeri Irja Westberg saikin joulukarkit kiitokseksi hyvistä vinkeistä. Tuttu ihminen pysyy kirjastossa edelleen, mutta tekniikka sallii kirjastoasioinnin myös muulloin kuin henkilökunnan paikalla ollessa.
Omatoimikirjastoon tullaan sisään kirjastokortilla ja pin-koodilla. Kirjat palautetaan automaattiin ja uudet lainataan automaatilla.
–Olen näillä näkymin paikalla kuten tähänkin asti kolmena päivänä viikossa, kertoi Westberg.


Omatoimikirjastot palvelevat seitsemänä päivänä viikossa ja kirjastokortilla pääsee sisään aamukahdeksasta iltaseitsemään.
Pisimpään omatoimisena on ollut Kiikalan kirjasto.
–Se on otettu tosi hyvin vastaan, kertoo kirjastopalvelujen päällikkö Jaakko Lind.
Tarkka aikataulu eteläisen Salon kahden kirjaston suhteen selviää myöhemmin.

Kirjaston automatisointiin on varattu talousarviossa 57 000 euroa kirjastoa kohti. Tekniikan osuus on noin 37 000 euroa, loppu on varattu kiinteistössä tehtäviin muutoksiin.
Halikon ja Suomusjärven kirjastot ovat vuorossa vuonna 2019.

Jaa artikkeli: