Salon kaupungilla on talouden tervehdyttämiseen tähtäävä sopeuttamissuunnitelma. Ohjelman toimenpiteistä kuullaan kuntalaisia syksyllä, mutta vain pari viikkoa ennen valtuustokäsittelyä.
Toijassa Kiskontien Kimpan keskustelutilaisuudessa ei oikein uskottu, että kuulemistilaisuudessa lausuttu juurikaan vaikuttaa suunnitelman sisältöön.
– Mitä me siellä kuulemistilaisuudessa sanotaan, tiivisti Jaana Joutsen keskustelutilaisuuden teeman.
Kiskossa pelätään lääkärin vastaanoton loppumista, Muurlassa kirjaston.
Pertti Vallittu tiesi lääkäreitä irtisanoutuneen terveyskeskuksesta.
–Lääkäreitä määrätään sinne, missä on kiirettä, se on hiljainen lopetus.
Lisähuolena ovat kerrannaisvaikutukset.
– Jäädään ilman apteekkia saman tien, jos lääkärin vastaanotto loppuu, uskoi Mika Rönnemaa.
Hiljaisen lopetuksen uskotaan koituvan myös eläinlääkärin ja terveystarkastajan palvelujen kohtaloksi.
Maanantainen päätös Laurin koulusta huoletti etukäteen. Jos oppilaita ohjataan suuremmissa määrin Perniöön, pelkona on että kaupungin keskustaan kulkevat linjurivuorot vähenevät.
Särkisalolainen Pekka Järvinen on tehnyt työryhmän kanssa tutkimusta siitä, mikä Salossa mättää.
Järvinen esitteli tutkimuksen tuloksia kiskolaisille, seuraavaksi kuusjokisille.
Lopputulos tutkimuksessa on, että lopetettu palvelu vasta maksaakin, mutta sen maksaa kuntalainen, matkoina ja matkoihin kuluneena aikana etäämmällä olevien palvelujen pariin. Järvinen pääsi laskelmissa summaan, joka on 960 euroa kuntalaista kohti vuodessa. Kun summa kerrotaan kaupungin maaseutualueiden asukasmäärällä, noin 25 000 asukkaalla, kuntalaisten kustannus palvelujen tavoittelemisesta on noin 24 miljoonaa euroa.