Skip to main content

Kyliä ei huomioida Salon liikennesuunnittelussa riittävästi

Torstain 12.12 Perkkarissa oli juttu joukkoliikenteestä eteläisessä Salossa. Jutussa toistettiin kaupunkitaajamasta käsin kaupunkiamme katsovan virkamiehen sanomaa, ja lisäksi haastateltiin ihmisiä hyvien liikenneyhteyksien varrelta.

Vastaus riippuu aina siitä, keneltä asiaa kysytään. Kun eteläisen Salon joukkoliikenteestä kysytään ihmistä Salon linja-autoasemalla, kirkonkylällä tai Förbyssä, niin toiveena ovat ilta- ja viikonloppuvuorot. Vastaajat tuovat tilanteen esille aina omasta näkökulmastaan.

Kaupungin Paikkua koskevassa kyselyssä sama ongelma oli havaittavissa, kyselyssä ei kovin hyvin huomioitu heitä, jotka eivät Paikkua ole tähän mennessä pystyneet käyttämään, ja jotka ovat sen palvelun ulkopuolelle jääneet. Kysely oli kohdistettu heille, jotka jo pystyvät Paikkua käyttämään.

Vaikuttaa siltä, että liikennepalvelut ovat rakentaneet kaupunkimme joukkoliikenneverkoston ulottumaan jokaiselle postinumeroalueelle, mutta erikseen joihinkin kaupunkimme kyliin. Esimerkiksi Perniön kyliä se ei juurikaan huomioi. Tähän varmasti vaikuttaa se, miltä suunnalta näihin asioihin vaikuttavat tahot laajaa kaupunkiamme katselevat. Olisiko toimittajan siis ollut hyvä haastatella ihmisiä myös esimerkiksi Tuohitun, Knaapilan ja Kosken aseman suunnilta? Näillä alueilla koululaisliikenne tuo asukkaille jonkinlaisia liikkumismahdollisuuksia. On kuitenkin tarpeen kysyä, mihin ne lapset ja muut ihmiset katoavat koulujen lomien ajaksi?

Entä kaupunkimme niin pinta-alaltaan kuin kaupungin keskustaajaman ulkopuoliselta asukasmäärältäänkin suurin yksittäinen postinumeroalue, eli Perniön kirkonkylän alue 25500? Tätä aluetta palvellaan nyt sen pohjoisreunalta kirkonkylältä, jossa asuu vain reilu puolet alueen väestömäärästä. Kattavamman kuvan todellista liikennepalveluiden tilanteesta tällä alueella olisi antanut eteläisessä tai lounaisessa Perniössä asuvien ja liikkuvien asukkaiden haastatteleminen. Näillä alueilla on asukkaita kuitenkin useamman pienen postinumeroalueen verran. Kutsuttava palveluliikenne ei Paikkua mitenkään korvaa, eikä se Lounais-Perniötä edes palvele.

Kutsuttava palveluliikenne kaiken kaikkiaan on hyvin rajoitettu palvelu, jolla voi kerran viikossa käydä tiettynä määrättynä aikana lyhyellä reissulla Perniön kirkonkylällä tai Salon keskustaajaman alueella.
Alueellista epäyhdenvertaisuutta kärjistävää on se, että osa väestöstä jätetään kokonaan palvelun ulkopuolelle, kun taas osalle palvelua pyritään samanaikaisesti parantamaan. On yhdenvertaista ottaa kaikki mukaan, ja kohdella saman kaupungin asukkaita samoin säännöin ja periaattein, mutta myös käytännöin, joka puolella kaupunkia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkialla olisi sama palvelu, vaan harvemmin asutuilla alueilla esimerkiksi Paikun yhteysväli ja matkustusaika kasvavat. Palvelun toteuttamiseen mahdollisia malleja olisivat esimerkiksi ympyrän, kahdeksikon ja hannunvaakunan muotoiset reitit. Samaa ajatusta voisi soveltaa myös Paikku-vuorojen ilta- ja viikonloppu tarjontaan. Vaikkapa reitti Salon keskustaajama-Perniön Kirkonkylä-Ylönkylä-Matilda-Salon keskustaajama antaisi yhden kustannustehokkaamman vaihtoehdon isommalle osalle eteläisen Salon asukkaista, ja mahdollisuuden päästä joukkoliikenteen käyttäjiksi. Paikkua kehitettäessä ensisijaisen tärkeää olisi mahdollistaa kulkeminen tähän astista palvelua alueellisesti yhdenvertaisemmin.

Postinumeroalueiden pitäminen tavoittavuuden kriteerinä ei luo kaupungissamme todellista alueellista yhdenvertaisuutta. Tosiasialliset kylät on huomioitava ihan koko kaupunkimme alueella samoilla periaatteilla ja käytännöillä. Tässäkin palvelussa valitettavasti vaikuttaa siltä, että kylien Salo on totta vain pienessä osassa kaupunkiamme.

Katihanna Heikkinen

Jaa artikkeli: