Hallitusohjelmamme kannustaa meitä pärjäämään pidempään omissa kodeissamme. Oma koti kullan kallis on kaunis ajatus, mutta ei aina arkipäivän realismia vanhenevan väestön kohdalla.
Jossain vaiheessa emme enää selviydy kotona itsenäisesti tai läheistemme tuella. Tulee aika kääntyä yhteiskunnan tarjoamien palveluiden puoleen. Hyvinvointialueen velvollisuutena on hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti tarjota meille kotona pärjäämistä helpottavia tukipalveluita. Tämä ei kuitenkaan toteudu, koska hyvinvointialueiden taloudelliset- ja henkilöstörahkeet eivät vain riitä. Syntyy epävarmuuden ja turvattomuuden kierre, koska oma koti ei ole enää turvasatama ja edessä on muutto. Aletaan selvittää, mistä löytyy sellainen asumismuoto, jossa iäkäs ihminen pystyy elämään turvallisesti. Onko uusi koti yhteisällisessä asumispalvelutalossa vai tarvitseeko iäkäs ja sairas ihminen jo ympärivuorokautista hoivaa? Pääseekö jonoon ja milloin?
Asumispaikkoja on Hali ry:n selvityksen mukaan tarjolla Suomessa noin 2200 yksityisillä palvelumarkkinoilla. Ilmeisesti hyvinvointialueet, kuten ei Varsinais-Suomen hyvinvointialuekaan, tätä potentiaalia käytä, vaan jonossa olevat ohjataan Varhan omiin asumispalveluihin niiden vapautuessa.
Näin ei voi jatkua. Heitän kysymyksen. Mitäpä jos kääntäisi nykyisen asumisennusteen ylösalaisin ja pohtisi, mikä on niin palvelujärjestelmän kuin iäkkään, tukea tarvitsevan ihmisen kannalta oikeasti vaikuttavaa? Mitä, jos painopistettä siirrettäisiin ihan aidosti lupausten ja linjausten mukaisesti kotona asumisen tukemiseen antamalla tähän todella riittävät taloudelliset ja henkilöstöresurssit? Ajoissa, suunnitelmallisesti ja hyödyntämällä sekä julkista että yksityistä palvelutuotantoa.
Minusta tätä kannattaa vakavasti pohtia.
Raili Hilakari, varatuomari,
väitöskirjatutkija
Alue- ja kuntavaaliehdokas (kok)
