Eteläisessä Salossa humisee koko joukko itsenäisyyden 50-vuotispäivänä istutettuja Kotikuusia.
Perniönseudun Lehti peräänkuulutti puita aiemmin syksyllä, ja vastauksia tuli parikymmentä. Kartalla varsinainen Kotikuusten keskittymä näkyisi olevan junaradan itäpuolella, mutta Särkisalon ja Teijon suunnalta tietoja on tullut niukasti.
Perniön aseman tuntumassa kuusia kasvaa useita. Esimerkiksi Juha Kaarlonen kertoo, että Paarskylän kartanon pihassa on sekä kuusi että laatta.
–Isäni Olavi Kaarlonen istutti sen meidän nuorempien mukana ollessa.
Irmeli ja Ari Pitkäsen pihassa asemalle tuovan Aimontapontien varrella kasvaa Kotikuusi, samoin heidän tyttärensä pihalla asemalta toiseen suuntaan lähtevän Tuomarintien varrella. Paula Tallus puolestaan ilmoittaa mukaan Kotikuusen keskeltä asemaa, Raitkorventieltä.
–Olin 12-vuotias kun se istutettiin pihaamme, ja vuosista huolimatta suuri ja komea.
– Aika on jättänyt isän ja äidin, mutta kuusi jatkaa omaa elämäänsä lintujen ja oravien kotina. Onneksi kilpikin on vielä tallessa kuusen alla kertomassa jälkipolville, että en olekaan mikä tahansa tavallinen kuusi, Tallus tunnelmoi.
Kumionpääntieltä Tuohitusta tulee tieto hyvinvoivasta Kotikuusesta.
–Kuusi on voittanut paljon vanhemman tammen pituudesta, mutta on vielä vähän kleinimpi, sanoo Antti Laaksonen.
Hänen kunniatehtävänsä oli mopoikäisenä kaivaa taimelle kuoppa. Nyt noin 27-metrisen ja 2 metriä leveän puun varjossa on kesällä mukava juoda kahvit, Laaksonen myhäilee.
Lue koko juttu ja kuusten kuulumisia painetusta lehdestä